hansi Mies, mikä mies?

Eroon alistumisesta

Ihmisten suussa kulkevat usein sanat alistaja ja alistava. Näitä alistavia alistajia sitten yhdessä vihataan ja heidän edesottamuksistaan löydetään vain kaikki huonot puolet, jotka koituvat omalle kohdalle tappioksi. Kuitenkaan alistaja ei yksin määrittele alistujaa - ei edes suurimmalta osin. Alistajaa ei ole ilman alistumista.

Väitän niin teoreettiselta kuin kokemukseni pohjalta, että kaikkein vaikein neuvottelukumppani on alistuja ei niinkään alistaja. Perustelen. Jos nimittäin alistajalle rakentavasti tuot esille, miten hänen toimintansa alistaa, silloin alistava osapuoli voi saada lisää informaatiota, ja huomata alistamisen. Tällöin tavallinen ihminen, kuten jokainen meistä, muuttaa yleensä toimintaansa. Myös politiikka toimii näin.

Toinen mahdollisuus on se, että alistava puolustautuu. Yleensä tämä puolustautuminen osoitetaan oman itsensä tai jonkun muun toiminnasta hyötyvän tarpeiden näkökulmasta. Tämä on keskustelun jatkamista, informaation jakamista, ja se vie osaltaan kaikkien osapuolten silmissä hyväksyttävämpään, tai ainakin ymmärrettävämpään, lopputulokseen.

Jos taas yrität perustella alistujalle, että hän alistuu nyt, ja että hänen kannattaisi kaikkien hyvinvoinnin ja kestävän yhteistyön vuoksi tuoda reilusti esille omat tarpeensa asiassa, niin tuota myöntämistä ei hevillä tule. Asiahan yksinkertaisesti on niin, että jos ihminen ei tuo esille, että hänen näkökulmaansa ei huomioitu, niin jatkossakaan häntä ei osata huomioida. Hän väittää, että "kyllä minä pärjään" tai että "en minä nyt jaksanut alkaa tästä asiasta vääntämään kättä". Jos lopulta alistuja päättää myöntää, että hän on alistuvassa asemassa, niin hän myöntää sen hyvin usein alistuakseen - ja se on hulluutta, valehtelua, henkistä ilkivaltaa ja julmaa kiltteyttä. Perustelen.

Kun alistuja alistuu, hän luo ilmapiirin, joka hyväksyy alistamisen, kateuden, katkeruuden, mustasukkaisuuden, kaunan, eriarvoisuuden, ja tästä johdannaisena esimerkiksi rasismin. En nyt tarkoita tilannetta, jossa molemmat osapuolet on kuultu ja molemmat kokevat tuoneensa omat tarpeensa esille riittävässä mittakaavassa. Tarkoitan sitä, että asiat niellään jonkin seuraamuksen pelosta.

Saatetaan pelätä huonoa mainetta, ristiriitaa, potkuja, väkivaltaa, parisuhteen loppumista, perheriitoja, että ollaan huono isä tai huono äiti, että ollaan niskotteleva lapsi. Loppujen lopuksihan kaikkein eniten kumminkin tulisi pelätä sitä, että jokin käyttäytyminen iskostuu näiden alistuvan ja alistavan tahon välille (henkinen tai fyysinen väkivalta), ja sitä aletaan toteuttaa sillä tavalla kuin se olisi hyväksyttävää, kuin se "olisi aina ollut näin".

Alistumista tapahtuu yksilöllisellä ja yhteiskunnallisella tasolla. Me olemme yhteyksissä virastoihin. Saamme apua byrokratiassa, jos emme alistu ja jätä pyytämättä. Toisinaan avun saaminen edellyttää kykyä esittää selvästi oma tarpeensa siihen. Joka tapauksessa lopuksi on olemassa taho, joka voi lyödä lukkoon päätöksen, josta "ei voi valittaa". Jos ennen tätä emme tuo tarpeitamme esiin, niitä ei myöskään huomioida. Voimme joko alistua päätöksen johdosta tai terveesti hyväksyä ja tyytyä päätökseen.

Koska alistuminen on monessa mielessä kulttuuriimme kirjoitettua, emme voi sormea osoittamalla korjata ongelmallista yksilöä tai instituutiota. Voimme tilannetta muuttaa vain omalta osaltamme. Pystymme halutessamme ehkä myös opastamaan läheisiämme pois alistamisesta ja alistumisesta. Merikin kuivuu pisara kerrallaan.

Tärkeinpiä lähtökohtia rakentavaan ja toisia arvostavaan yhteiskuntaan ovat koulun ja kodin ilmapiirin muuttaminen arvostavaksi. Ja haluan nyt korostaa, että arvostava ei tarkoita autoritääristä asemaa kenellekään vaan sitä, että jokainen keskustelu on ihmisen ja ihmisen välinen riippumatta sukupuolesta, iästä tai titteleistä, ja jokaisella ihmisellä on ensisijaisena omat tarpeensa ja heti toiseksi tärkeinpänä tarve ottaa huomioon toisen ihmisen tarve - edes vanhemman tarpeet eivät ole ylemmät lapsen tarpeisiin, eikä lapsen tarpeet vanhemman tarpeisiin nähden.

Työ ei ole helppo, mutta se ei ole myöskään vaikea. Jos tunnemme keskustelun alussa keskustelijoiden tarpeen tuolle keskustelulle, olemme jo todella pitkällä. Kun uskallamme esittää, että tämä ja tämä asia huolettaa/pelottaa/harmittaa minua, niin toinen ihminen ymmärtää, että keskusteluun tullaan tietyllä tunteella - tunteella, joka kyllä huomioidaan, kun se välittyy, eikä aiheuta toiselle tarvetta puolustautua toisella tunnereaktiolla.

Koska tunnereaktion syy ei ole yksiselitteinen, siksi tunnereaktiossa huutaminen ja itkeminen ei selvennä tilannetta toiselle osapuolelle, vaan päinvastoin tekee tilanteesta epäselvän, uhkaavan ja irrationaalisen.

Jos löydät itsesi alistujan tai alistajan asemasta, suosittelen sinua lähtökohtaisesti parantamaan vuorovaikutuskykyjäsi siksi, että ensinnäkin hyväksyt silloin paremmin muut, mutta hyväksyt myös paremmin itsesi, ja ennen kaikkea tulet tasavertaisena hyväksytyksi niiden toimesta, joilta olet aina halunnut sellaista hyväksyntää, etkä teeskentelyä.

En voisi korostaa seuraavaa lausettani enempää. Yhtenä toimivana esimerkkinä oppikirja nimeltään Myötäelämisen Taito opettaa keskusteluun niistä lähtökohdista, että ainakin kaikista suurimmissa ristiriitatilanteissa ja ongelmatilanteissa voit purkaa yhteistyössä muiden kanssa turhat jännitteet ja alisteiset asemat, ja päästä ratkaisuun, joka onnistuu huomioimaan kaikkien osapuolten tarpeet. Kirjan on kirjoittanut Marshall B. Rosenberg, ja se löytyy useimmista kirjastoista. Kirjan metodin nimi on Non-violent communication (NVC) ja siihen voi tutustua myös netissä (pääsiassa englanniksi).

"Valitettavasti" kirja on hyvin suosittu, joten joutunet varaamaan sen. Lue se silti omalla äidinkielelläsi, koska tärkeässä asemassa on juuri kielen ymmärtämisen kehittäminen. Joka tapauksessa uskon, että elämäsi tulee rikkaammaksi luettuasi tuon kirjan, ellet ole syntyjäsi yli-ihminen tai muumi.

Koska kirjoitukseni on näin pitkä, en paneudu tässä enää tyytymisen psykologiaan. Se on seuraava askel aidon hyväksynnän tiellä, joka ei aiheuta kateutta, kaunaa ja muuta pahoinvointia. Kirjoittanen tästäkin asiasta, mikäli sitä pyydetään. Suosittelen kumminkin seuraavia luennoitsijoita ja kirjailijoita terveen tyytymisen ja hyväksymisen oppimiseen: Anthony de Mello (kirjat, joista Havahtuminen löytyy myös youtube:n äänikirjana), Byron Katie (youtube, the work ja kirjat), Eckhart Tolle (youtube, kirjat), ja antiikista Epiktetos (kirjat).

 

Hansi Harjunharja

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän juhaniharjunharja kuva
Juhani Harjunharja

"Merikin kuivuu pisara kerrallaan." Onkohan tuo totta? Nimittäin esimerkiksi veden haitumisilmiö tapahtuu pääasiassa veden pinnalta nestemäisen olomuodon muuttumisena kaasumaiseksi, molekyylien irrotessa toisistaan vetysidosten antaessa myöten molekyylien riittävän suuren lämpöliikkeen johdosta.

Tuo pisara-juttu kuulostaa enemmänkin runolliselta ilmaisulta... ;)

Käyttäjän hansi kuva
Hansi Harjunharja

Arvasin, että jos ei kukaan muu niin sinä kyllä tartut tuohon asiaan. Sanotaan sitten näin: Merikin kuivuu, mutta voimme tarkastella sen kuivumista vain pieni osanen kerrallaan. ;)

Käyttäjän juhaniharjunharja kuva
Juhani Harjunharja

No tuo sopii kyllä! :) :) :)

Toimituksen poiminnat