hansi Mies, mikä mies?

Et ole koskaan ollutkaan yksiavioinen

  • Jokainen yksiavioinen suhde on moniavioinen, joka on vain valehdeltu yksiavioiseksi.
    Jokainen yksiavioinen suhde on moniavioinen, joka on vain valehdeltu yksiavioiseksi.

Teksti on pitkä. Sen sisältö on kuitenkin hyvin tärkeä ymmärtää, jotta voimme kasvaa niin yksilöinä kuin yhteisönäkin totuuden ja järkevämmän moraalikäsityksen suuntaan. Suosittele tätä kirjoitusta nuarille, jotka ovat kiinnostuneita parisuhteista. Nuorilla on paljon ihmissuhteita, ja niiden ymmärtäminen auttaa nuorta tasapainoiseen aikuisuuteen.

Suurin osa avioliitoista päättyy eroon. Ennen ei näin ollut. Valehtelu oli tärkeämpää, koska sosiaalinen yhteisö tuomitsi eron voimakkaammin kuin nykyisin. Silloin siis parisuhde oli lähtökohtaisesti suurempi valhe kuin nykyisin. Jos nykyisin avioliitto ei sisällä esimerkiksi seksiä, se useimmiten päättyy eroon. Ennen vain "petettiin" toista naapurien, piikojen ja renkien kanssa. Kirjoitan "petettiin" heittomerkeillä, koska tässä yhteydessä oikeastaan muiden kanssa "pettäminen" on ainoa _rehellinen_ asia, kun vuorostaan itse parisuhde on pettämistä sanan todellisessa merkityksessä. Tämä kirjoitus valottaa, mitä parisuhteen petos todella on.

Jokainen meistä kokee elämässänsä useamman ihastuksen. Seksiä voisimme harrastaa melkein jokaisessa elämämme vaiheessa useamman kuin yhdentyyppisen ihmisen kanssa, jos emme taistelisi ajatusta vastaan erilaisilla "arvovalinnoilla". Olemme moniavioisia, mutta näytämme yksiavioisilta, koska kiellämme näyttämästä moniavioiset ominaisuutemme. Tosiasiassa jokainen, aivan jokainen, parisuhde tai rakkaussuhde on matkalla samaan päätepisteeseen: ystävyyteen - tai tarkemminkin joko ystävyyteen, tai karkeruuteen ja vihanpitoon. On tärkeää ymmärtää, että koska ystävyys on jokaisen suhteen päämäärä, on jokainen parisuhde pohjimmiltaan aina ystävyyssuhde.

Vähennämme vahvan ystävyyden mahdollisuutta siinä vaiheessa, kun alamme kieltää itseltämme toisten ystävyyssuhteiden muodostumisen mahdollisuuden - eli väitämme itsellemme ja toisille olevamme yksiavioisia. En voi liikaa korostaa, että moniavioisuuden kieltäminen, eli yksiavioisuuden valitseminen, on juurikin tärkeiden ystävyyssuhteiden kieltämistä.

Haluan vielä selventää, että meillä on myös ystävyyssuhteita, jotka eivät kulje seksisuhteen kautta. Tämä ei silti poista sitä tosiasiaa, että olemme seksuaalisuudeltamme moniavioisia, mikä tekee seksittömän ystävyyssuhteen riittämättömäksi korvaamaan seksillistä ystävyyssuhdetta. Siksi meille ovat luontaisia sekä useat ystävät että useat seksilliset ystävät.

Vanhempi tuttu parisuhde pitää sisällään aina ystävyyssuhteen tunneskaalan. Mutta intohimo, jonka pohjana on seksuaalinen täyttymys ja biologisena syynä suvunjatkaminen, luonnollisesti katoaa suurelta osin kaikista ystävyyssuhteista - ei siis täysin, vaan suurelta osin.

Kun nyt pakotamme itsemme ja erään läheisimmän ystävämme (parisuhdekumppanin) uskomaan, että meillä on _häntä kohtaan_ sellaisia haluja ja tunteita, joita meillä ei ole, ajamme itsemme umpikujaan. Kun toistuvasti kiellämme ilmaisemasta tarpeitamme ja totuuden, luomme valheen kierteen, jonka paljastumisen pelkäämme romuttavan parisuhteesta myös ystävyyden.

Kumminkin joka tapauksessa lopulta tuo seksuaalisen ystävyyden kieltäminen kasaa sellaisen paineen, että tarpeiden täyttämättömyys purkautuu jossain vaiheessa, ja se purkautuu silloin tavalla, jota emme itsekään ymmärrä; hallitsemattomana, impulsiivisena ja jopa aggressiivisena. Silti hyväksymme purkautumisen, koska se "tuntuu oikealta". Tietenkin se tuntuu oikealta, kun viimein päästää irti valheesta.

Luomme yksiavioisessa suhteessa valheillamme myös epäilyn verkon, koska valehtelu näkyy aina vähintään osittain läpi. Valehtelemme itsellemme ja toiselle, elämme samaan aikaan itsepetoksen ja petoksen elämää. Parisuhteen puoliskomme saattaa pyrkiä auttamaan meitä tuossa petoksessa kieltämällä itseään näkemästä sitä, mikä on selvästi molempien nähtävillä - saatamme jopa keskustella tukeaksemme toisiamme uskomaan, että "kyllä me tämän kestämme" ja että "tämä on vain tällainen vaihe". Suljemme silmälle, vaikka tiuskisimme koko ajan toisillemme ja saisimme kummallisia tunnepurkauksia. Koska valhe luo aina epäilyksen, jota ei lopulta voi täysin torjua, syntyy molemminpuolinen pelko menettämisestä ja se oireilee käyttäytymisenä, jota kutsumme mustasukkaisuudeksi.

Tiedämme, että todellisuudessa emme koskaan omista emmekä koskaan voi omistaa toista ihmistä tai edes parisuhdetta toisen ihmisen kanssa. Kaikki suhteet ovat vuorovaikutuksesta syntyviä ystävyyssuhteita, joilla on samantyyppinen tietty elinkaarensa sillä hienoisella erolla, että toiset ystävät kelpaavat seksikumppaneiksemme ja toiset eivät, ja tätä määrittelee meidän seksuaalisuutemme, ei rationaalinen ja sopimuksellinen päätöksemme haluta vain yhtä tiettyä ihmistä ja olla haluamatta muita ihmisiä.

Mustasukkaisuus on sairaus, joka tappaa vuosittain hurjan määrän ihmisiä (murhat ja itsemurhat), ja vammauttaa vielä useampaa. Se on mielenterveysongelma, joka ajaa ennenaikaiseen kuolemaan ja huonontaa sitä ennen elämänlaatua monessa mielessä. Mustasukkaisuuden perustana on pelko, että menetämme valheemme, jota kutsumme yksiavioiseksi parisuhteeksi. Todellisuudessa tämän pelon pohjalla on aina yksinjääminen. Tämä pelko on luonnollinen yhteisöeläimelle. Koska se on meille kaikille luonnollinen, niin ei vaaditakaan paljoa, että emme olisi yksin, koska melkein kaikki ihmiset, jotka tapaat, eivät myöskään halua jäädä yksin.

Mustasukkaisuus on ennakkorangaistus siitä, että murskaamme parisuhdekumppanimme kanssa yhteisen valheemme. Kun olemme joutuneet kokemaan sen, että olemme luoneet valheen, joka ei kestänyt, haluamme välttää valheen toistumista. Mutta koska pelkäämme niin kovasti jäävämme yksin, pelkäämmekin pian tutustua uusiin ihmisiin, ja pelkäämme luoda suhteita.

Luulemme, että olemme epäkelpoja ihmissuhteisiin. Todellisuudessa meille opetettu käsityksemme ihmisen luonnollisesta ihmissuhteesta on aivan vinoutunut, ja tuollaisessa epäluonnollisessa suhteessa ei melkeen kenenkään ihmisen ole hyvä olla. Niinpä ajamme itsemme yksinäisyyteen, kun luulemme, että yksinäisyyden vastakohta olisi yksiavioinen suhde, kun sen vastakohta onkin moniavoinen ystävyyssuhteiden verkko.

Emme tunnu havaitsevan, että parisuhteen malli on meillä virheellinen. Siksi jos uskallammekin alkaa uuteen suhdeyritykseen, saatamme olla jo ennakkoon mustasukkaisia ihmisille, ja alamme luoda uutta ennakkorangaistusta siitä, että taaskaan kaksi ihmistä ei pysty epäinhimilliseen suhteeseen toistensa kanssa. Näin viemme itsemme koko ajan kauemmas toimivista ystävyyssuhteista, jotka arvostavat rehellisyyttä ja todellisuutta. Katkeroidumme ja alamme vanhoiksi yksinäisiksi, jokta ovat sitä mieltä, että ihmiset ovat tyhmiä ja maailma epäreilu.

Ilman valheiden ponkittämiä kateutta, kaunan ja mustasukkaisuuden tunteita ystävyyssuhteet (mukaanlukien siis seksilliset ystävyyssuhteet) ovat helppoja ja kestäviä asioita, hyvin luonnollisia melkeinpä kaikille. Tässä kohden kirjoitusta voisin sen verran sanoa, että pieni osa ihmisistä sattaa olla yksiavioisia, mutta tähän liittyy jonkinlainen poikkeava "erakkoluonteisuus" ja voimakas sosiaalisen eristäytyneisuuden tarve.

Ystävyys kestää rehellisyyden todella hyvin. Se kestää sen, että myönnät olevasi moniavoinen. Se kestää sen, että myönnät olevasi homo tai hetero. Se kestää, että myönnät olevasi vapauden, halauksen, seksin tai piiskauksen tarpeessa, tai vaikka ja mitä. Yksi asia, mitä ystävyys ei ehkä lopulta kestä, on pimittäminen ja valehtelu, ja eniten juurikin itselleen valehtelu. Petos saa aina suunnattomasti voimaa toisen osapuolen itsepetoksesta.

Ihminen, joka elää itsepetoksessa, tekee hurjasti työtä, että jaksaa elää itsepetoksessaan. Se tuntuu pahalta, koska joitain ajatuksia ei yksinkertaisesti saisi kokea, vaikka ne olisivat kuinka luonnollisia. Siksi itsepetos on se voima, joka tulee lopulta romuttamaan niinkin vahvan ja luonnollisen asian kuin ystävyyssuhteen. Tämän johdosta meillä ei ole mistään niin suuri vastuu kuin siitä, mihin ajatuksiimme uskomme, ja mitkä uskallamme kyseenalaistaa.

Tämän todellisuuden pohjalta väitän, että  Suomessa elämme todella sosiaalisesti sairaassa ja sairastuttavassa yhteiskunnassa, koska lakimme ei salli moniavioisuutta, vaan se kannustaa yksiavioisuuteen, joka ei ole millään tavalla luonnollinen valinta ihmiselle. Olemme vielä sekoittaneet asiassa lain ja moraalin, ja luulemme olevamme pahoja ihmisiä, jos myönnämme moniavioisuutemme.

Todellisuudessa moniavoisuus on paljon kestävämpi avioliitto kuin yksiavioisuus. Jos lakimme antaisi ihmisten rekisteröidä suhteeseensa kaikki tarvittavat rakkaussuhteet, meidän olisi huomattavasti helpompi olla koko sosiaaliselle ympäristöllemme rehellisiä. Tällöin emme jäisi yksin valheiden verkkomme eristäminä.

Mustasukkaisuus ei romuta moniavioisia suhteita, vaikka kateutta näissäkin saattaa ilmetä. Moniavioinen suhde on kuitenkin keskimäärin rehellisempi, ja siksi sisältää vähemmän painetta käyttäytyä mustasukkaisesti ja ihmisten välejä hajottavalla impulsiivisella tavalla. Jokainen yksiavioinen suhde on moniavioinen, joka on vain valehdeltu yksiavioiseksi.

Vähintäänkin toinen suhteen yksilöistä valehtelee yksiavioisuudestaan, ja tätä todellisuutta tukevat niin ero- kuin avioliittotilastotkin.

Homoliittojen salliminen on moraalisen kasvun merkki, mutta moniavioisuuden pitäminen kiellettynä on osoitus erittäin takapajuisesta, moraalittomasta ja valheellisesta ajattelutavasta, jota yhteiskunta on valjastettu ylläpitämään. Moniavioisuuden kieltäminen on yhtä typerää kuin koittaisi kieltää Aurinkoa paistamasta, ilmaa virtaamasta tai maailmankaikkeutta laajenemasta. Moniavioisuus on meidän DNA:ssamme.

Lain tulisi tukea ihmisten välisiä liittoja yksilöiden sukupuoleen ja määrään puuttumatta. Suosittele tätä kirjoitusta nuorille, jotka tulevat luomaan tulevaisuuden moraalikäsityksemme ja lakimme.

Hansi

PS. Olen kuullut väitteen, että jos ei osaa rakentaa yhtä toimivaa parisuhdetta, niin miksi yrittää rakentaa niitä sitten kaksi tai useampia. Väitän, että tässä ajattelussa on perustavanlaatuinen virhe, koska ensimmäinen parisuhdetyyppi sisältää lähtökohtaisesti itsepetoksen ja toinen suhdetyyppi ei sitä välttämättä millään tavalla sisällä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Jaaha olet Hansi tuolla lijalla niin viedäämpä asiaa pidemmälle. Vanhastaa on Sumessa ajateltu että kun avioituu puolisonsakanssa niin lupaus koskee myös tämän sukua ja molempien suvuista tulee yhtä. On siis harhaa että olisi aviossa vain puolisonsa kanssa sillä se koskee yhtä lailla appiukkoa ja anoppia ja puolisonsisaria ja serkkuja. Sitten huomautan perinteisistä moniavioisuudesta jossa uroksella on perinteisesti yksi päävaimo ja muut ovat jalkavaimoja, rikkaimmilla saattoi olla päälke vieläpä oma haaremi. Yksiavioisuus on kuitenkin keskeneräinen kehittymä jossa ihminen koittaa olla taloudellisempi ja pyrkiä perheen sisäiseen tasapainoon samanlaisia kehitys suuntia on ollut pyrkiä pois zoo- ja pedofiliasta.

Käyttäjän HenriKarjalainen kuva
Henri Karjalainen

(Kommentissa mielipiteitäni, mutta en ole tarkistanut väittämiäni lähteistä ja olen muutenkin muodostanut ne ilman vaadittavaa asiantuntemusta, joten useat niistä saattavat olla, ja varmaankin myös ovat, virheellisiä)

Kirjoituksessa toistetaan useita kertoja väite ihmisen moniavioisuudesta. Kirjoituksen ainoa perustelu on määritelmä, jossa parisuhde on ystävyyden ja seksuaalisuuden yhdistelmä, mikä on minusta tosin aika hyvä ja
mielenkiintoinen perustelu. (Mutta ei minusta riittävä ottaen huomioon kirjoituksen muun sisällön).

Ainakin muistaakseni jollain wikipedian sivulla ihmisen kerrotaan olevan sekapariutuja. Ihmiset siis eivät ole puhtaasti yksiavioisia eivätkä puhtaasti moniavioisia(?). Seikan voi tulkita monella tavalla; minusta yksi (helppo) näkökulma on ajatella molempien käyttäytymismallien tai lisääntymisstrategioiden säilyneen - Jolloin mielestäni on luontevaa muodostaa johtopäätös, ettei väite ihmisen moniavioisuudesta pidä paikkaansa. Onko ihminen sekä yksiavoinen että moniavioinen?

Kirjoituksessa on väite yhteiskunnan sairastumisesta ja olettama moniavioisuuden erikseen vaatimasta lain suojasta.

Mielestäni on mahdollista muodostaa seuraava näkökulma: Ihmiset omistautuvat toisilleen ja haluavat omistautumisellaan viestittää yhteisölleen ja lähimmäisilleen olevansa sitoutuneita suhteeseen, ja haluavat yhteisön tasavertaisen kunnioituksen suhteelleen. Tämä käyttäytymismalli, jossa pari omistautuu toisilleen liittyy luonnossa yksiavioisuuteen, ainakin ymmärtääkseni.

Luonnossa ei ole ajattelevaa toimijaa, jolta voisi kysyä vastauksia moraalisiin ongelmiin.

Moniavoisuudessa ei välttämättä ole tarvetta varsinaiselle parinmuodostukselle. Moniavioisuudessa on pikemminkin, ainakin luonnossa, kyse vaikkapa urosten keskinäisestä kilpailusta, jonka lopputuloksena valikoituu laumanjohtaja, joka sitten on tämä 'moniavioinen uros' laumassa. Absoluuttisesti ei ole välttämätöntä että tässä hierarkkisessa ajattelussa olisi yksi ainoa laumanjohtaja tai muu yksinkertainen rakenne. Käsittääkseni usein laumaa johtajavan uroksen suhde naaraisiin ei ole varsinaisesti sitoutunut.

Loogisesti on mahdollista yhtäläistää useamman ihmisen keskinäinen sitoumus yksiavioiseen sitoutumiseen, mutta mikäli perustelu on väittämä ihmisen 'luonnollisesta moniavioisuudesta', vaikka oikeastaan ihminen ei ole luonnostaan moniavioinen, eikä luonnossa ilmenevä moniavioisuus ole luonteeltaan sellaista, johon liittyisi rituaalinomainen liiton julistaminen yhteisölle ja yhteisön kunnioitus tuota liittoa kohtaan - Silloin mielestäni kirjoituksen perustelut murenevat.

Voi ajatella toisiinsa sitoutuneiden ihmisten lukumäärän olevan umpimähkäinen, ja (kulttuurillisesta kontekstista irroitettuna) luvun voi vaihtaa mielivaltaisesti johonkin toiseen lukuun. Mielestäni tämä on hieman kyseenalaista, sillä sitoutumisen voisi nähdä sisältävän keskinäisen sopimuksen ja vastavuoroisesti itselleen langetettuja rajoitteita, joista halutaan viestittää yhteisölle ja toivotaan niille yhteisön kunnioitusta. Mikäli perustelu yksiavioisuudesta moniavioisuuteen irtaantumiselle on näistä rajoitteista luopuminen, silloin mielestäni ainakin tältä osin luopuu myös perusteluista, joilla tätä moniavioisuuden yhtäläistämistä yksiavioisuuteen kannattelee, eikä yhteisöllisien perusteluiden pohja ole enää yhtä pätevä.

Mustasukkaisuudesta ja omistaushaluisuudesta olen osittain samaa mieltä, minusta ne voivat olla merkki epäterveestä suhteesta ihmisten välillä. (Riippumatta ko. ihmisten lukumäärästä)

Minusta olettamus, jossa mustasukkaisuus ja omistushaluisuus ovat lähtöisin ulkoisesta yksiavoisuuden mallista, vaikuttaa epäilyttävältä ja kyseenalaiselta; ainakin itse koen että tällaiset piirteet liittyvät pikemminkin joko kyseessä olevien ihmisten välisen suhteen laatuun tai (vielä todennäköisemmin) mustasukkaisen ja omistushaluisen henkilön luonteenlaatuun. En siis koe kulttuurillisen yksiavioisuuden olevan selitys ihmisten mahdolliselle mustasukkaisuudelle tai omistushaluisuudelle. Vaikeampaa on vastata kysymykseen: Liittyvätkö kehittymisympäristössämme ilmentyneet suhdetyypit tällaisten taipumusten alttiuden kehittymiseen?

Väittämänne ihmisten moniavioisuudesta on tavallaan väite kaikille ihmisille siitä kuinka heidän tulisi toimia tai mitä he haluavat.

Osana perusteluita vaikuttaisi olevan hedonistinen näkemys, jossa kaikille vieteille kuuluisi antaa periksi, sekä premissi luonnollisesta olotilasta, jossa ulkoisia negatiivisa ärsykkeitä ei ole missään muodossa. Minusta näistä väittämistä voi olla erimielinen sekä biologisesti että henkisesti.

(Seuraavasta aiheesta en juuri tiedä) Ihmisen aivoissa on osa-alueet jotka ovat erikoistuneet itsekuriin ja itsehillintään, liittyvät myös suunnitelmien tekemiseen ja pitkäjänteiseen toimintaan (Tarkemmin sanottuna tai käsittääkseni otsalohkoissa "Inferior frontal gyrus" ja "Ventromedial prefrontal cortex"). Näin ollen 'luonnollisesti' tai 'biologisesti' ihmisen hedonismi ei ole perusteltu näkemys, vaan päinvastoin: On osa ihmisyyttä hallita ärsykkeitä ja halujansa; kuten myös toteuttaa niitä.

Mielestäni ei ole realistista olettaa elämän muodostuvan sellaiseksi, jossa minkäänlaisia ristiriitoja ja tyytymättömyyttä ei syntyisi, ristiriitojen ja negatiivisten tuntemusten kanssa täytyy tulla toimeen osana elämää.

Negatiiviset tuntemukset oletettavasti voivat liittyä parisuhteeseen - erityisesti epäonnistuneeseen parisuhteeseen - ja ehkä silloin suhteen pitkittäminen - varsinkin yhteiskunnallisten odotusten vuoksi - olisi kuvaamanne kaltaista itsepetosta.

Minusta moniavioisuus ei ole minusta moraalitonta, eikä välttämättä edellytä paheksuntaa, mutta se on minusta eri asia kuin vaatimanne lainsuoja moniavioisuudelle, johon liittyy yhteiskunnallisen vastavuoroisuuden elementtejä.

Kiteytetysti mielestäni kirjoituksessa esitetyt argumentit ja väittämät eivät ole vedenpitäviä eikä aiheesta käyty analyysi ole riittävän kattava täsmällisten johtopäätösten muodostamiselle, mutta ainakin kohdallani kirjoitus laittoi miettimään asioita uudemman kerran.

Käyttäjän hansi kuva
Hansi Harjunharja

Myönnän, että minun tuli karsia erittäin suuri osa näkökulmaa pois, jotta tekstin sai pidettyä edes näin lyhyenä.

Huomaan, että käsitelet parisuhdetta superegon, eli yhteisön oikean ja väärän näkökulmasta. Toinen näkökulma, jota käytät, on voimakkaan biologinen.

Itse pidän seksuaalista osaa ihmisessä sellaisena, että sitä on syytä käsitellä biologisesta näkökulmasta. Mitä tulee taas muuhun sosiaaliseen käyttäytymisene, niin en lähtisi rinnastamaan lajeihin, joissa alfaurokset määritellään usein fyysisen voiman perusteella. Onhan nimittäin myös niin, että tässä muodostuu myös nokkomisjärjestys ruoan suhteen ja vastaava. Ihmiseläin käyttäytyy näiden asioisen suhteen huomattavan paljon monimutkaisemmin ja monella erilaisella tavalla eri konteksteissa, ja meitä määrittelee tässä enemmänkin kulttuurievoluution. Näen lain olevan tärkeä ohjaintämän kulttuurievoluution käsittelyssä, ja siksi haen lain hyväksyntää moniavioisuudelle, joka on ihmisessä seksuaalisuuden vuoksi luonnollista.

Minun on lähdettävä töihin tässä nyt. Näyttää siltä, että siinä, missä minä käsittelin kahden yksilön välistä tunne-elämää kahden yksilön välisenä, sinä tuot siihen superegon näkökulman. Silloin näkemys on tietysti erilainen. Olen jo pitkälle vastaillut Facebookin puolella tämän asian käsittelyyn. Katsotaan, jos jaksan ja ehdin vastata myös tähän kirjoitukseesi. Vastauksestani tulee pitkä sen vuoksi, että joudumme käsittelemään perustavanlaatuisia aisoita, kuten sen mitä on rakkaus, mitä on pelko ja mitä on kiintymys.

Sain vastauksestasi sellaisen kuvan, että koet moniavioisuuden sisältävän enemmän seksuaalista kanssakäymistä ja enemmän kumppaneita kuin monogamisen suhteen. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla, koska meidän on tarkasteltava tuon seksuaalisen kanssakäymisen syitä, edellytyksiä ja seuraamuksia.

Sain myös käsityksen, että vastauksessasi moniavioista suhdetta pidetään ehkä pinnallisempana ja vähäarvoisempana, ehkä ei-ainutlaatuisena, verrattuna yksiavioiseen - siis tämä auhteen kokijan näkökulmasta. Sekin vaatii käsittelyä, koska itse näkisin, että asia on oikeastaan päinvastoin.

Mutta nyt töihin ->

Käyttäjän HenriKarjalainen kuva
Henri Karjalainen

Yritän hieman täsmentää, kommentissani ei ole niitä perusteluita, jotka olisin itse valinnut tämän asian pohdiskelemiseen, vaan pikemminkin yritin poimia ne perustelut, jotka löytyvät teidän kirjoituksestanne, ja kirjoitaa mielipiteitäni siitä, mikä niissä perusteluissa on mahdollisesti vikana. Voi tietysti olla että tulkitsin väärin kirjoitustanne, enkä ainakaan ottanut kaikkiin argumentteihin kantaa.

Tulkitsen että kirjoituksessanne usein toistettu väittämä ihmisen moniavioisuudesta perustui luonnonmukaisuuteen (Kirjoitatte esimerkiksi: "Moniavioisuus on meidän DNA:ssamme.") ihminen määrittyisi luonnollisuuden näkökulmasta moniavioiseksi, ja kulttuuri 'vääristäisi' tätä asetelmaa - Menikö tämä pieleen...? Ja tästä lähtökohdasta kyseenalaistan näkemyksen, jossa ihminen on 'luonnostaan' moniavioinen. Sekä mielestäni luontoa ei kannata pitää moraalin lähteenä.

"Näyttää siltä, että siinä, missä minä käsittelin kahden yksilön välistä tunne-elämää kahden yksilön välisenä, sinä tuot siihen superegon näkökulman."

Yhteisöllisen vuorovaikutuksellisuuden piirteiden kuvaaminen saattaa olla omaa lisääni, mutta tämän näkökulman pohdiskeleminen on minusta tarpeellista kirjoituksenne seuraavien (aika vahvojen) väittämienne vuoksi:

"Tämän todellisuuden pohjalta väitän, että Suomessa elämme todella sosiaalisesti sairaassa ja sairastuttavassa yhteiskunnassa, koska lakimme ei salli moniavioisuutta, vaan se kannustaa yksiavioisuuteen, joka ei ole millään tavalla luonnollinen valinta ihmiselle. Olemme vielä sekoittaneet asiassa lain ja moraalin, ja luulemme olevamme pahoja ihmisiä, jos myönnämme moniavioisuutemme."

Eli mielestäni yhteiskunnallisten sääntöjen ja instituutioiden merkitykset voivat olla osaltaan yhteisöllisiä. Sitoutumisessa on yhteisöllinen elementti, vieraita kutsutaan aviojuhliin, sormuksilla viestitetään aviopuolisosta ym. Minun tulkintani on että avioliiton yhteisölliset piirteet ovat tavallaan vastavuoroisia, osatekijänä sitoumuksen julistaminen ja juhlistaminen.. Tai jotain sinnepäin?

Tuntuu kyllä nyt siltä etten oikein keksi tähän kommenttiin vastauksena mitään olennaiselta tuntuvaa, jota ei tuosta aiemmasta kommentista jo löytyisi niin en oikein tiedä mitä tähän vastaisi. Vähän vaikea sanoa, ehkä en osannut ottaa kantaa tähän oikealla tavalla?

Käyttäjän pasipulkkinen kuva
Pasi Pulkkinen Vastaus kommenttiin #6

Uroksinen näkökulma siihen mistä yksiavioisuus on kulttuuriin tullut. Toki kaiken takana on nainen ;) ...ja hänen seksuaaliset preferenssinsä parinvalinnassa... siis parin valinnassa ;)

https://groups.yahoo.com/neo/groups/tutuhesa/conve...

"...Ennen ihmisien(urosten) välistä yhteistyötä suurin, vahvin, komein, paras ravinnonhankkija, kovin tappelija vei kaikki naaraat. ”Heikot” urokset saivat vain ”jämät”. Taistelussa naaraista pienempien, heikompien uroksien mahdollisuus oli yhteistyössä. Lauma pieniä uroksia voittaa suurimmankin kilpailijan.
Ennakkoehto yhteistyölle oli kuitenkin motivaatio eli palkintona mahdollisuus lisääntyä. Jo aikaisessa vaiheessa kulttuurin kehityksessä lisääntymismahdollisuuksia tasattiin yhteisöjen sisällä. Tämä lisääntymismahdollisuuksien ”demokratisoituminen” ilmeni hyvin erilaisina tapoina, käyttäytymissääntöinä ja geeniperäisinä reaktioina (Suuri osa ominaisuuksista on ”ihmistä” vanhempia). Esimerkiksi ”syrjähyppyjen” paheksunta (tapa), avioliitto(sääntö) ja mustasukkaisuus (geneettinen ominaisuus). .."

Käyttäjän hansi kuva
Hansi Harjunharja Vastaus kommenttiin #6

Toivon, Henri, että vastasin johonkin asiaa ollenkaan selventävällä tavalla. Haluan vielä tähän mainita, että arvostan käytöstapoja suuresta, ja siksi on hienoa, että joku teitittelee. Harrastan sitä itsekin. Haluan nyt kuitenkin pyytää, että teemme sinunkaupat. Miellän teitittelin tarpeelliseksi vain, jos meillä olsii enemän ikäeroa tai meistä toinen haastattelisi toista (silloin haastattelijan tulisi teititellä).

Käyttäjän hansi kuva
Hansi Harjunharja

Koitan löytää itsestäni vastauksia. Katsotaan, miten käy.

"Kirjoituksessa toistetaan useita kertoja väite ihmisen moniavioisuudesta. Kirjoituksen ainoa perustelu on määritelmä, jossa parisuhde on ystävyyden ja seksuaalisuuden yhdistelmä, mikä on minusta tosin aika hyvä ja
mielenkiintoinen perustelu. (Mutta ei minusta riittävä ottaen huomioon kirjoituksen muun sisällön)."

Väitän moniavioisuuden olevan ominaista ihmiselle siksi, että emme kiinnostu elämämme ainakana vain yhdestä ihmisestä seksuaalisessa mielessä. Toisekseen se, josta kiinnostumme, ei ole seksuaalisessa mielessä yhtä kiinnostava määräämättömän pitkään edes silloin, kun suvunjatkokyky olisi sama kuin ennen. On bielogisessakin mielessä edusllista geeneille, että omat geenimme saa useammanlaisesta DNA:sta vastinetta, koska silloin jälkeläisten variaatio, ja menestyjien löytymisen todennäköisyys kasvaa.

"Ainakin muistaakseni jollain wikipedian sivulla ihmisen kerrotaan olevan sekapariutuja. Ihmiset siis eivät ole puhtaasti yksiavioisia eivätkä puhtaasti moniavioisia(?). Seikan voi tulkita monella tavalla; minusta yksi (helppo) näkökulma on ajatella molempien käyttäytymismallien tai lisääntymisstrategioiden säilyneen - Jolloin mielestäni on luontevaa muodostaa johtopäätös, ettei väite ihmisen moniavioisuudesta pidä paikkaansa. Onko ihminen sekä yksiavoinen että moniavioinen?"

Väitän kirjoituksessa, että melkein kaikki olemme moniavioisia, ja että on erityisen harvassa sellaiset, jotka ovat yksiavioisia, ja nämä yksilöt ovat enemmänkin "erakkoluonteita" ja vetäytyvät syrjään. Tällainen ominaisuus voi olla pandemian aikana edullinen, jos halutaan asiaa miettiä biologian näkökulmasta. Muutoin ominaisuus on väistyvä, koska laumaeliöllä lauma on suojelija ja terveyden ylläpitäjä.

"Kirjoituksessa on väite yhteiskunnan sairastumisesta ja olettama moniavioisuuden erikseen vaatimasta lain suojasta."

Koen, että yksiavioisuus korostuu, vaikka viitteitä jopa lajillisesta moniavioisuudesta on meidän tunne-elämässämme paljon. Viittaan tällä siis kykyymme ihastua moneen.

"Mielestäni on mahdollista muodostaa seuraava näkökulma: Ihmiset omistautuvat toisilleen ja haluavat omistautumisellaan viestittää yhteisölleen ja lähimmäisilleen olevansa sitoutuneita suhteeseen, ja haluavat yhteisön tasavertaisen kunnioituksen suhteelleen. Tämä käyttäytymismalli, jossa pari omistautuu toisilleen liittyy luonnossa yksiavioisuuteen, ainakin ymmärtääkseni."

Myös reviiriä merkataan viestittääksemme omistusta. Se ei silti ole vain yksiavioisuuden ominaisuus, vaan voimme merkata monta aluetta tai monta yksilöä, jos siis taas lähdetään biologista näkökulmaa käsittelemään.
Kuitenkin kokisin, että tässä asiassa nousee kulttuurievoluutiotakin korkemmalle yksilöfilosofinen vapaus ja vastuu.

Toisin sanoen jos meillä on kolme yksilöä a, b ja c, ja c:llä ja a:lla on seksisuhde jossain hetkessä, niin tämä tekeminen on vain c:n ja a:n välinen. Vaikka b:llä ja a:lla olisi myös seksisuhde toisessa hetkessä, tämä kanssakäyminen on vain b:n ja a:n välinen asia. C ei yksinkertaisesti ole osallinen a:n ja b:n välisessä kanssakäymisessä milloinkaan muulloin kuin silloin, jos c on paikalla. Tällöin C:n läsnäolo otetaan huomioon, koska c on merkityksellinen yksilö. Se, miten c otetaan huomioon määräytyy sosiaalisen vapauden ja vastuun nimissä. Samoin jos a ja c ovat muhinoimisaikeissa ja b on paikalla, niin sosiaalinen vastuu ulottuu siihen, joka on tässä ympäristössä mukana, eli nyt myös b:hen. Voimme korvata sanan seksi myös sanalla keskustelu, tanssi, laulaminen, ruokailu tai mikä tahansa muu sosiaalinen kanssakäyminen - näihin kanssakäymisiin eivät liity ne, jotka eivät ole siinä kyseisessä kanssakäymisessä osallisina.

"Moniavoisuudessa ei välttämättä ole tarvetta varsinaiselle parinmuodostukselle."

Ei olekaan, enkä tiedä, missä muussa tilanteessakaan olisi.

"Moniavioisuudessa on pikemminkin, ainakin luonnossa, kyse vaikkapa urosten keskinäisestä kilpailusta, jonka lopputuloksena valikoituu laumanjohtaja, joka sitten on tämä 'moniavioinen uros' laumassa. Absoluuttisesti ei ole välttämätöntä että tässä hierarkkisessa ajattelussa olisi yksi ainoa laumanjohtaja tai muu yksinkertainen rakenne. Käsittääkseni usein laumaa johtajavan uroksen suhde naaraisiin ei ole varsinaisesti sitoutunut."

Juu, ei ole sitoutunut se uros, mutta tuo tilanne on hierarkkinen, kuten sanoit. Ihmistoiminnassa nykymaailmassa pyritään tasavertaisuuteen. Näkisin, että poliamorisessa ympäristössä siis puhutaan ystävyyssuhteiden verkosta, jossa ei olla merkitty erikseen, mikä ystävä sopii olla minkäkin ystävän kanssa seksuaalisessa kanssakäymisessä. Seksikumppanien määrää ei olla myöskään määritelty, mutta tässä sanoisinkin, että polyamorisessa suhteessa yhdellä voi olla vaikka vain yksi seksisuhde, ja hän siitä on tyytyväinen, kun taas sillä, johon hänellä on seksuaalinen suhde, voi olla vaikka 6 muuta seksuaalista suhdetta. Tärkeintä on, että molemmat kokevat omalta osaltaan systeemin sellaisena, että se täyttää tarpeen. ... toki tämä tarkoittaa, että aina ei ehkä saa juuri sitä, jonka haluaa, mutta siinä ihminen onkin kätsy, että seksuaalinen tarve pysyy, mutta kohde muuttuu. Helpoiten kohde muuttuu, kun pysymme rehellisinä siitä toisillemme, onko seksuaalinen tarve mahdollista täyttää sen ja sen kanssa vaiko ei.

"Loogisesti on mahdollista yhtäläistää useamman ihmisen keskinäinen sitoumus yksiavioiseen sitoutumiseen, mutta mikäli perustelu on väittämä ihmisen 'luonnollisesta moniavioisuudesta', vaikka oikeastaan ihminen ei ole luonnostaan moniavioinen, eikä luonnossa ilmenevä moniavioisuus ole luonteeltaan sellaista, johon liittyisi rituaalinomainen liiton julistaminen yhteisölle ja yhteisön kunnioitus tuota liittoa kohtaan - Silloin mielestäni kirjoituksen perustelut murenevat."

Pilkkoisin tämän ajatuksen useampaan lauseeseen. On liian vaikeaa luettavaa. En ymmärrä, mikä murentaa ja miksi.

"Voi ajatella toisiinsa sitoutuneiden ihmisten lukumäärän olevan umpimähkäinen, ja (kulttuurillisesta kontekstista irroitettuna) luvun voi vaihtaa mielivaltaisesti johonkin toiseen lukuun. Mielestäni tämä on hieman kyseenalaista, sillä sitoutumisen voisi nähdä sisältävän keskinäisen sopimuksen ja vastavuoroisesti itselleen langetettuja rajoitteita, joista halutaan viestittää yhteisölle ja toivotaan niille yhteisön kunnioitusta. Mikäli perustelu yksiavioisuudesta moniavioisuuteen irtaantumiselle on näistä rajoitteista luopuminen, silloin mielestäni ainakin tältä osin luopuu myös perusteluista, joilla tätä moniavioisuuden yhtäläistämistä yksiavioisuuteen kannattelee, eikä yhteisöllisien perusteluiden pohja ole enää yhtä pätevä."

Tarkoitatko, että moniavioisuuden, kuten yksiavioisuudenkin, tulisi olla joistain asioista luopumista? Mikäli tarkoitat, niin mielestäni moniavioisuudessa luovutaan vain omistamisen harhasta, mutta yksiavioisuudessa luovutaan paljon muustakin, mikä usein on erittäin tuhoisaakin tasa-arvoisen tuntuisen suhteen luomiselle. Toisin sanoen a pidättäytyy siksi jostain, että b päättää pahoittaa mielensä siitä, että ei voi muuten omistaa kokonaan a:n seksuaalisuuden toteuttamista.

Huomautan siis, että a:n seksuaalisuus on a:n asia, ei b:n asia.

"Mustasukkaisuudesta ja omistaushaluisuudesta olen osittain samaa mieltä, minusta ne voivat olla merkki epäterveestä suhteesta ihmisten välillä. (Riippumatta ko. ihmisten lukumäärästä)"

Mustasukkaisuus on merkki siitä, että mustasukkainen ei koe itseään riittävänä, kokonaisena ja toisen ihmisen vertaisena. Mustasukkaisuus on lähtökohtaisesti kokijan ongelma ja vain hänen ulottuvissaan on mustasukkaisuuden prantaminen. Siksi toinen yksilö ei tässä voi auttaa myötäilemällä toisen ihmisen haluja rajoittaa mustasukkaisuuden kohteen elämää. Jos kumminkin näin käy, tulee tuosta suhteesta tuhoisa näiden kahden ihmisen ystävyyden välille.

"Minusta olettamus, jossa mustasukkaisuus ja omistushaluisuus ovat lähtöisin ulkoisesta yksiavoisuuden mallista, vaikuttaa epäilyttävältä ja kyseenalaiselta; ainakin itse koen että tällaiset piirteet liittyvät pikemminkin joko kyseessä olevien ihmisten välisen suhteen laatuun tai (vielä todennäköisemmin) mustasukkaisen ja omistushaluisen henkilön luonteenlaatuun."

Toki, mutta moniavioinen suhde myöntää lähtökohtaisesti, että ne aiheet, jotka meillä aiheuttavat mustasukkaisuutta, ovat aina olemassa, ja siten se, joka kokee mustasukkaisuutta itsessään, hyötyy siitä, että hän työstää tämän tunteen ennemminkin sellaiseksi, että se kasvattaa häntä itseään, eikä suinkaan käännä sitä sellaiseksi, joka tuhoaa toisen ihmisen elämää. Näkisin, että moniavioisen maailmankuvan rehellinen huomaaminen ympärillään edistää meitä haluamaan eroon mustasukkaisuudesta, koska näemme silloin paremmin sen, että jokaisella meillä on vaihtoehtona myös jättää mustasukkainen omiin oloihinsa tuohtumaan sen sijaan, että joku olisi velvollinen menemään mustiksen pillin mukaan, koska on "sovittu tunneside".

"En siis koe kulttuurillisen yksiavioisuuden olevan selitys ihmisten mahdolliselle mustasukkaisuudelle tai omistushaluisuudelle."

Mutta se pönkittää sitä.

"Vaikeampaa on vastata kysymykseen: Liittyvätkö kehittymisympäristössämme ilmentyneet suhdetyypit tällaisten taipumusten alttiuden kehittymiseen?"

Kyllä.

"Väittämänne ihmisten moniavioisuudesta on tavallaan väite kaikille ihmisille siitä kuinka heidän tulisi toimia tai mitä he haluavat."

Myönnetään, että se provosoi siihen, ja että tämä oli tietoinen valinta, ja hieman valheellinen. Halusin otaa tämän lähestymistavan herätelläkseni ihmisiä siihen ymmärrykseen, että he ovat omien uskomustensa kautta oman elämänsä onnen luojia tai tuhoajia. Jos he peittävät silmänsä sellaiselta tosiasialta, että mitä luultavimmin parisuhteen molemmat osapuolet jossain vaiheessa ihastuvat muihinkin ja jokseenkin kyllästyvät toisiinsa, niin he tulevat pettymään. Ja mitä enemmän tätä asiaa haluaa itseltään keiltää, sitä voimakkaammin siihen tulee pettymään. Ja ei, ihminen ei pety toiseen ihmiseen, vaan siihen ajatuksene, johon hän omassa päässään on päättänyt uskoa. Ja juuri siksi on erinomaisen hyödyllistä, että uskomme siihen, että koska ihmisillä on monia seksikumppaneita, niin myös tänään alkavan seksisuhteeni yksilöillä tulee olemaan vielä tämänkin jälkeen muita seksikumppaneita.

"Osana perusteluita vaikuttaisi olevan hedonistinen näkemys, jossa kaikille vieteille kuuluisi antaa periksi, sekä premissi luonnollisesta olotilasta, jossa ulkoisia negatiivisa ärsykkeitä ei ole missään muodossa. Minusta näistä väittämistä voi olla erimielinen sekä biologisesti että henkisesti."

En puhu halujen pillin mukaan juoksemisesta, vaan tarpeiden havaitsemisesta ja niiden myöntämisestä itselle ja muille. Seksuaalinen itsensä toteuttaminen on tarve, kun taas Bog Mac voidaan korvata täysimääräisesti jollain muulla ilman, että siitä tulee pitkällä tähtäimellä henkistä kärsiystä.

"(Seuraavasta aiheesta en juuri tiedä) Ihmisen aivoissa on osa-alueet jotka ovat erikoistuneet itsekuriin ja itsehillintään, liittyvät myös suunnitelmien tekemiseen ja pitkäjänteiseen toimintaan (Tarkemmin sanottuna tai käsittääkseni otsalohkoissa "Inferior frontal gyrus" ja "Ventromedial prefrontal cortex"). Näin ollen 'luonnollisesti' tai 'biologisesti' ihmisen hedonismi ei ole perusteltu näkemys, vaan päinvastoin: On osa ihmisyyttä hallita ärsykkeitä ja halujansa; kuten myös toteuttaa niitä."

Hallitsemme himoa, tarpeen hallitseminen aiheuttaa sairastumista ja pidemmällä ennenaikaisen kuoleman (vrt. syöminen). Näyttää siltä, että ihmisen seksuaalinen puoli on tarve, johon liittyy esimerkiksi siis pelkkä läheisyys, jossa on kyse pelkästä kosketuksesta. Sellainenkin kosketus, jota emme määrittele seksuaaliseksi, parantaa immuunikykyämme. Seksi parantaa immuunikykyä aika paljon. Siinä mielessä seksi on halun ja tarpeen sekoitus, mutta olisin taipuvainen määrittelemään sen tarpeeksi siksi, että se on terveellistä, eikä kahden ihmisen välinen seksi vahingoita kolmatta, ellei se komas päätä, että se seksi häntä vahingoittaa - ja jos se niin päättää, niin se on vain ja ainoastaan kolmannen ongelma, jossa toki ykkönen ja kakkonen voivat halutessaan toimia auttajina, mutta eivät koskaan ongelman lopullisina ratkaisijoina.

"Mielestäni ei ole realistista olettaa elämän muodostuvan sellaiseksi, jossa minkäänlaisia ristiriitoja ja tyytymättömyyttä ei syntyisi, ristiriitojen ja negatiivisten tuntemusten kanssa täytyy tulla toimeen osana elämää."

Totta. Kumminkin täytyy pystyä havaitsemaan, mikä on minun asiani ja mikä on toisen asia. En voi ratkaista ongelmaa, jonka syyt eivät ole minun uudelleenmääriteltävissä. Silloin se ongelma on jonkun toisen ongelma. Ja jos toisen ihmisen oneglman ottaa omakseen, siitäkin voi sairastua.

"Negatiiviset tuntemukset oletettavasti voivat liittyä parisuhteeseen - erityisesti epäonnistuneeseen parisuhteeseen - ja ehkä silloin suhteen pitkittäminen - varsinkin yhteiskunnallisten odotusten vuoksi - olisi kuvaamanne kaltaista itsepetosta."

Kyllä. Enkä kiellä, etteikö kaikenlainen kanssakäyminen sisällä ongelmia. Myös rahallinen ja vilpitön kanssakäyminen sisältää aina sopeutumisen tarpeen, ja sopeutuminen sattuu aina jonkin verran. Mutta sanoisin näin, että rahallisyys ja oman itsepetoksen paljastaminen itselle ja muille ovat hyviä lähtökohtia tasapainoiseen ja tasavertaiseen elämään.

"Minusta moniavioisuus ei ole minusta moraalitonta, eikä välttämättä edellytä paheksuntaa, mutta se on minusta eri asia kuin vaatimanne lainsuoja moniavioisuudelle, johon liittyy yhteiskunnallisen vastavuoroisuuden elementtejä."

Koen, että jalustalle nostettu yksiavioisuus alentaa moniavioisuuden arvoa. Kyse on siis hirarkisesta ajattelusta. Valta-asemat eivät koskaan pyri totuuteen, vaan näissä on aina polariteetteja korostuneena. Siksi olisin tyytyväinen, että moniavioisuus rinnastettaisiin yksiavioisuuteen yhteiskunnallisessa arvoajattelussa. Pääsisimme pidemmälle ymmärtämisessä. Ja ymmärtäminen on siis sekä henkisen että fyysisen väkivallan poistaja aivan kaikessa.

"Kiteytetysti mielestäni kirjoituksessa esitetyt argumentit ja väittämät eivät ole vedenpitäviä eikä aiheesta käyty analyysi ole riittävän kattava täsmällisten johtopäätösten muodostamiselle, mutta ainakin kohdallani kirjoitus laittoi miettimään asioita uudemman kerran."

Tärkein tapahtui. Eli loin maailmankuvan, joka haastaa sellaisen, joka meillä monilla on tässä yhteiskunnassa mielessämme. Kuten sanoin, niin provosoin jonkin verran tiedosten sen, että korostan jotain hiukan liikaa. Tein sen silti siksi näin, koska tiedän jokaisen meistä olevan kykeneviä ajattelemaan itse näitä asioita, ja halusin ruokkia sitä ajatusmaailmaa.

Tämä analyysi on tynkä, koska jätin sen lyhyemmäksi, jotta se ei paisu kirjaksi.

Saatan kirjoittaa asiasta kirjan tai julkaista jossian vaiheessa mahdollisesti julkisen kirjeenvaihdon toisen henkilön kanssa.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

No ihmisen yksiavioiset parisuhteet ovat eräänlainen molempia osapuolia tyydyttävä diili: molemmilla sukupuolilla on sinällään intressi useampiin kumppaneihin, mutta toisaalta kumppaneilla on intressi ettei toisella osapuolella ole muita suhteita. Diilissä molemmat luopuvat jostain ja saavat vastineeksi jotain. Kyky avioiseen diiliin vaikuttaa jossain määrin ihmiseen sisäänrakennetulta kyvyltä tiettyjen valintaehtojen täyttyessä. Ks. rakkauden evoluutio, Tammisalo 2005.

Sinällään yksiavioisissa suhteissa voi ilmetä sitä valkoista valhetta, että kiistetään minkäänlaiset kiinnostuksen tunteet toisiin. Parisuhteissa esiintyvän rakkaudeksi kutsutun pakkomielteisyyden yksi vaikutus on ulkopuolisiin suhtautuvien seksuaalisten tunteiden vaimentuminen, vaikkakin tosiasiallisesti vaimentuminen harvemmin lienee täydellistä. Avioisuus ei siksi olekaan vain omien tunnemekanismien varassa, vaan myös toisen osapuolen (mustasukkaisuus).

Kuten kaikessa ihmisen sosiaalisessa käyttäytymisessä, käytännössä oleellisia eivät ole halut, vaan se miten niitä hallitaan. Kaikilla meillä on erilaisia haluja, jotka toiminnaksi aktualisoituessaan loukkaisivat toisia ja sosiaalisia lupauksiamme monilla eri tavoin, mutta sellainen kuin itsehillintä yleensä rajoittaa näistä "valheista" luopumista.

Sinällään avioisuuden yhtälöön sopii muitakin malleja kuin yksiavioisuus; avioisuuden pluraliteetin painosuhde riippunee paljon mm. kumppanien markkina-arvosta ja sosiaalisista valtakeinoista. Vaikka ihmisellä usein ilmenee irtosuhdekäyttäytymistä, ovat yksiavioisuutta ja polygyniaa monimutkaisemmat avioisuussuhteet erittäin harvinaisia, koska eivät tarjoa osapuolille odotettuja etuisuuksia.

Mustasukkaisuutta on vähän vaikea katsoa "sairaudeksi", koska se vaikuttaa universaalilta ihmisluonnon piirteeltä. Sen olemassaolon tarkoitus nähtävästi on suojella rakkautta, jollaista siis ei ehkä voisi olla olemassa ilman mustasukkaisuutta. Ks. Dangerous Passion (Buss).

Mustasukkaisuuden kiistäminen on siten myös yhtä lailla valehtelua. Tai sitä tietenkään siis ei ole, jos ei ole rakkauttakaan; ihmisen lyhytaikaiset irtosuhteet tai muut vastaavat, joissa ei ole sitoutumista, tokikaan eivät perustu rakkauteen, joten niissä ei ole mustasukkaisuuttakaan.

Tosin kuten kaikki tunteet, mustasukkaisuuden ilmeneminen toki joskus ylittää sosiaalisesti hyväksytyt rajat. Rajoihin vaikuttaa paljolti se, minkä tyyppinen itsemääräämisvalta ihmiselle halutaan antaa. Nykyisellään itsemääräämisvalta on hyvin suuri, mutta silti siihen ei yleensä sisällytetä oikeutta valehdella tai pettää, jotka lähtökohtaisesti eivät ole itsemääräämisen vaan sosiaalisen toiminnan piirissä.

Pettäminen taas on aika yksiselitteisesti pettämistä. Suhteeseen lähtiessä sitoudut sen ehtoihin. Voit siinä alussa kertoa omat moraalikäsityksesi aivan vapaasti, että vieraissa käyminen on OK, etkä sitoudu mihinkään tai sido toista mihinkään. Jos taas valehtelet tässä kohtaa, aika yksiselitteisesti syyllistyt pettämiseen jo lähtökohtaisesti, ja sikälikin aika pahasti, että valehtelet siitä mikä oma moraalisi ylipäätään on.

Yleensäkin sopimuksissa on sisäänrakennettuna oletuksena, että sopimuksen rikkominen on sopimuksen "moraalin" kannalta väärin. Parisuhteisiin sisältyvät diilit ovat tässä mielessä aivan sama asia.

That said, varmaankin lainsäädännön tasolla on perusteetonta olla tunnustamatta muutkin kuin yksiavioiset suhteet. Vaikka avioitumisella onkin merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia, lainsäädännöllinen puuttuminen niihin aiheuttaa hankalia ristiriitaisuuksia ja ongelmia, eikä vähiten ihmisoikeuksien ja tasa-arvon kannalta. Niiden puitteissa ei ole mielekästä olla valtion asia puuttua siihen, kenen kanssa kukakin muodostaa parisuhteita tai avioituu. Jonkinlaisia rajoitteita voisi kuitenkin olla perusteltua asettaa järjestelmän hyväksikäytön varalta.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Moniavioisuus käytännössä tarkoittaisi sitä, että miehellä on monta vaimoa, joten osa miehistä jäisi ilman vaimoa, ellei ylimääräisiä miehiä tapettaisi. Moniavioisuus johtaisi tappamiseen; onhan mies yhtä lailla luonnostaan tappaja kuin moniavioinen. Niinpä, ihmisen kannattaa pyrkiä parempaan kuin noudattamaan primitiivikäytöstä.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

No ei niitä "ylimääräisiä" miehiä ole tarpeen tappaa. Ylimääräisyyshän määräytyy kilpailussa, joka ei ole ohi niin kauan kuin henki pihisee. No joskus se kilpailu toki voi äityä väkivaltaiseksi, mutta ei sitä tarvitse sallia.

On myös keksitty kaikenlaisia hassuja kulttuurisia konstruktioita, kuten papisto, jolla saadaan miehiä pois pariutumismarkkinoilta.

Hankaluuksia enemmänkin aiheuttaa se, miten miehet ryhtyvät kiertämään pelin sääntöjä siinä vaiheessa kun jäävät tappiolle. Miesten välinen seksuaalinen kilpailu yltyy kovemmaksi eli väkivaltaisemmaksi, ja toisena kiertokeinona, kun ei saa luvalla niin sitten väkisin. Esimerkiksi sarjamonogamian on nähty mahdollisesti aiheuttavan raiskausten yleistymistä. Sama epäilemättä pätee moniavioisuuteen.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Miksi moniavioisuus ei voisi tarkoittaa, että myös naisella voisi olla monta miestä? Kyllähän nykyään isommissa kaupungeissa naiset voivat toteuttaa seksuaalisuuttaan ja harrastaa seksiä ja viettää muutenkin aikaa eri miesten kanssa. Sinkkumiestä ei monestikaan haittaa naisen muut seikkailut, jos kyseessä on esim. seksisuhden naisen kanssa ja ehkäisystä huolehditaan. Sinkkumiehellä voi olla useita seksi- ja/tai tapailusuhteita ja niin voi sinkkunaisellakin.

Jos olisi sitten tarvetta virallistaa joku suhde, jolla olisi myös taloudellista merkitystä, niin miksipä ei naisella voisi olla tällainen virallinen suhde useamman miehen kanssa, jos myös miehellä voi olla useamman naisen kanssa?

Jyrki Paldán

Muutamia hypoteettisia väittämiä, jotka johtavat tuohon Juhanin johtopäätökseen:

-Naiset ovat kumppaneidensa suhteen valikoivampia kuin miehet
-Naisilla on voimakkaampi vaisto kiintyä muiden naisten silmissä viehättäviin miehiin
-Miehet ovat aggressiivisesti mustasukkaisempia ja omistuksenhaluisempia

Yhdenkään väittämän todenperäisyyttä en kykene allekirjoittamaan täysin, ja vielä vähemmän niiden taustalla vaikuttavia kausaliteettisuhteita. Hyvin mahdollisesti sukupuolten seksuaalikäyttäytyminen muuttuisi olennaisesti jos yhteisö ympärillä muuttuisi.

Käyttäjän hansi kuva
Hansi Harjunharja Vastaus kommenttiin #14

Jyrki, tutkimusten mukaan _pitkäaikaisen kumppanin_ valinnassa miehet ovat valikoivampia kuin naiset. Muita en lähde nyt selvittämään. Tuo tieto oli viime aikoina YLE:llä ilmestyneessä uutisessa, jossa käsiteltiin sitä, että miehet skannaavat eka naisen naaman, ja sitten siirtyvät vaistomaisesti tsekkaamaan lantiota.

Jyrki Paldán Vastaus kommenttiin #15

Ah, aivan, erittäin hyvä korjaus.

Seksuaalikumppaneiden suhteen naiset ovat todennäköisesti valikoivampia. Pitkäaikaisten kumppaneiden suhteen asia voi luonnollisesti olla täysin päälaellaan. En valitettavasti pysty kaivamaan lähteitä esille kun kirja on palautettu kirjastoon jo ajat sitten.

Käyttäjän hansi kuva
Hansi Harjunharja

Oijoi, tämä keskustelu kaipaa enemmän kuin palavasti rakkauden määrittelemistä. Tässä nimittäin vedotaan sellaiseen, että rakkaudelle ominainen ominaisuus olisi omistamisen halu, kateus, epäily ja siis siten pelko. Nämä kaikki ovat erillisiä asioita, jotka eivät sisälly rakkauteen, vaan jollaiset muodostuvat siitä käsityksestämme, että yksilöt eivät ole lähtökohtaisesti samanarvoisia ja vapaita.

Joutunen kirjoittamaan kirjan, koska näyttää siltä, että minun on käsiteltävä termistö kokonaan, eroteltava asiat, jotka ovat _luonnosta_ tai jotka ovat _luonnollisia. Kun käytän sanaa luonnollinen, tarkoitan sillä esimerkiksi sitä, että ihmiselle on ominaista kiinnostua muista ihmisistä riippumatta siitä, että joskus aikasemmin on kiinnostunut jostakusta yhdestä ihmisestä. Täten jokainen ihmissuhde on ihmisyksilön näkökulmasta erillinen, eikä niitä tulisi käsitellä toinen toistensa sijaisina tai korvaajina, miten niitä päädytään käsittleemään, kun pyritään esittämään yksiaviollista.

Sen verran kuin olen lukenut joitain psykologian näkökulmasta kijroitettuja kirjoja, joissa käsitellään rakkautta, olen tullut usein tulokseen, että niissä on lähtökohtaisesti termistö viturallaan.

Toisin sanoen rakkauden termiin on liitetty kiintymys ja sitoutuminen, jotka eivät aiheuta rakkaudellista käytöstä ja tunnemaailmaa, vaan ennemminkin epäilevyyttä, rajoittamista ja pelkoa (menettämisestä). En tarkoita, ettivätkö nämä olisi jossain määrin ehkä ihmiselle helposti esiintulevia tunteita, mutta sen sanon, että kun puhutaan oikeasti _rakkaudesta_, niin nämä eivät suinkaan palvele _rakkautta_, vaikka ne palvelisivat uhrautumista ja kiinnittymistä johonkin tai johonkuhun.

Tämän kun nyt sanon, niin täsmennän vielä, että myöskään vapaus ei tarkoita vastuuttomuutta, vaan vapaus määrittelee juuri vastuullisuuden sekä itselle että ulkopuolisille siinä määrin, että ei loukkaa toisen ihmisen vapautta tai siirrä toisen ihmisen vastullisuutta valinnoistaan ja vastuullisuutta siitä, mihin päättää uskoa.

Lähtökohtaisesti luopuminen vastuullisuudesta monogamisen "rakkausdiilin" tilanteessa on itsepetosta. Siinä nimittäin siirrämme toisen ihmisen määrättäväksi (ainkin isolta osin) sen, voimmeko hyvin vaiko emme. Luomme diilin, joka perustaa siihen, että se toinen on minua varten.

Moni meistä on toisinaan fyysisesti paikalla mutta ei henkisesti. Siinä mennään tilanteeseen, jossa elämämme toiveet ovat sellaiset, että haluamme olla jossain muualla tai eri tilanteessa. Emme hyväksy sitä asemaa, jossa olemme, mutta pelkäämme ilmaista sitä, koska pelkäämme yksinoloa. Olemme petollisia toiselle, kun emme kerro, että se toinen ihminen voisi saada omille tarpeillensa paremman vastauksen olemalla jossain muussa seurassa sillä hetkellä.

Vastauksissa on myös sekoitettu hiukan minun alkuperäisen kirjoituksen termistöstä sanaa "tarve" sanaan "halu". Nämä ovat eri asiat. Halu on asia, jonka voi sivuuttaa esimerkiksi loogisella ajattelulla ja kompensaatiolla, kun taas tarve on asia, jonka sivuuttaminen kostautuu, jota ei voi välttämättä ainakaan loputtomiin kompensoida eikä ohittaa logiikalla.

Tässä tarve-asiassa suosittelen lukemaan Marshall B. Rosenberg - Myötäelämisen taito.

Minun on myönnettävä, että nyt vastaaminen tässä tilanteessa on suunnattoman työläs. Harkitsemme tässä juuri ystävän kanssa kirjekeskustelun luomista, jotta tää koko systeemi avautuisi paremmin ihmisille ihan termistöstä lähtien.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «Oijoi, tämä keskustelu kaipaa enemmän kuin palavasti rakkauden määrittelemistä. Tässä nimittäin vedotaan sellaiseen, että rakkaudelle ominainen ominaisuus olisi omistamisen halu, kateus, epäily ja siis siten pelko.»

En minä ainakaan edellä sanonut, että tuollaiset sisältyisivät rakkauteen, vaan ennemmin että parisuhteet ovat tavallaan kuin pilari, jota rakkaus tukee yhdeltä puolelta ja mustasukkaisuus ja muut parisuhteisiin liittyvät tunteet toiselta puolelta. Rakkaudella tarkoitan tässä pakkomielteistä sitoutumista ja riippuvuussuhdetta toiseen. Tällaisen siteen luominen kuitenkin edellyttää kokemusta siitä, ettei sidettä rakenneta turhaan. Mustasukkainen toisen tarkkailu ja vartiointi edesauttavat, että suhde on molemminpuolinen, vaikka ehkä perustuisi eri tekijöillekin.

Vastaavia tunteiden vastinesuhteita on ehkä kaikessa muussakin sosiaalisessa käyttäytymisessä. Kaiken sosiaalisen vaihdon edellytyksenä olevan luottamuksen kääntöpuolia ovat ehkä epäluulo, pelottelu ja kosto. Luottamusta ei ehkä voisi olla, jollei sen noudattamista valvottaisi ja pettämisestä olisi mitään sanktiomekanismeja. Pitkäkestoisissa parisuhteissa rakkaus ja luottamus ovatkin ehkä keskeisimpiä yhteistyön mahdollistavia sosiaalisia tunteita.

Tämä käyttäytymispiirteiden ja niiden taustalla olevien tunnemekanismien olemassaolo ei tietenkään tee niistä erityisiä tavoittelun kohteita; yksi parinvalintastrategia ei sinällään ole "kaikille parempi" kuin toinen. Kaikki eivät siten edes koe rakkautta, eivätkä tällöin mustasukkaisuuttakaan. Vaikka nämä tunnemekanismit ovat universaaleja, ne myös ovat kontekstuaalisia; kaikilla ei välttämättä ole erityistä kokemusta kaikista tunteista. Jos kokemusmaailmat ovat tyystin erilliset, yritykset käyttää samoja termejä eivät päädy viittaamaan samoihin tunteisiin. Vähän kuin miehenä yrittäisi ymmärtää miltä naisen orgasmi tuntuu. Vanhempien tunteita lapsiakaan kohtaan ei aivan voi ymmärtää ennen kuin itse tulee vanhemmaksi, koska vasta silloin tunnemekanismit aktivoituvat.

Ennen kuin lähdet kehittelemään omia määritelmiäsi, suosittelisin oikeasti tutustumaan noihin tieteellisiin käsityksiin näistä ihmiselämälle keskeisistä tunteista. Ne käsitteiden tieteelliset määritelmät on pyritty perustelemaan hyvin ja niiden määrittämän kehyksen teoriat peräti vahvistamaan kokeellisesti.

Toimituksen poiminnat