hansi Mies, mikä mies?

Tragediaa tunnistamaton kansa kuolee oman käden kautta

Haluaisin muistuttaa, millä tavalla maailman luonteeseen kuuluva epäreiluus ilmenee. Nimittäin itsemurha on huomattavasti yleisempi kuolinsyy kuin murha. Vuonna 2013 Suomessa henkirikoksen uhriksi joutui 79 ihmistä, kun taas itsemurhia todettiin 887 kpl - mikä ei sekään ole historiallisesti korkea luku, vaikka liian korkea onkin.

Tässä näemme yleisen ihmisten kokeman pahanolon vaikutuksen. Kulttuurimme on oppinut leimaamaan ja etsimään pahoja yksilöitä. Antiikin filosofit ymmärsivät tragedian, ja siksi tragediasta tuli siellä myös tunnettu teatterimuoto. Tragedia tarkoittaa sitä, että jotain on tehty hyvällä aikomuksella, mutta se päättyy epäonnistumiseen.

Länsimaista luuserimentaliteettia ruokkii se, kun palvotaan onnistujia ja menestyjiä, sekä pyritään nostamaan omanarvontunnetta painamalla toisia maahan - ikään kuin onnellisuus elämässä olisi kilpailu ja onnellisuuden määrä rajallinen.

Perimmäinen syy ja ymmärrys siitä, että tänäkin vuonna syntyneistä lapsista sadat tulevat tappamaan itsensä, ei saisi jäädä huomiotta. Uskoisin koulufilosofian opetuksessa laajentuvan käsityksen tragediasta luovan ilmapiiristämme mieluummin tragedian kokeneita auttavan kuin heitä syyllistävän tai tuomitsevan - yhteiskuntamme epäonniset tarvitsevat filosofiaa peruskouluun.

 

Hansi

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Erittäin paljon samaa mieltä Hansi!

Päivän itsarit ja tragediat by Hirvimäki - kyllä ne molemmat on siellä ilmeisen yhteiskunnalissosiaalispsykologisella tasolla -

http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2018...

ps. ja kuten huomaat niin sivistysanat alkaa mennä jo hiipivän dementian piikkiin pikkuhiljaa - osasinkohan niitä joskus;-)

Käyttäjän hansi kuva
Hansi Harjunharja

Petrin kirjoitus alkaa esimerkillä siitä, minkä lihavoin tuossa kirjoituksessani, elikäs leimaamisella. Hyvä esimerkki syvällejuurtuneesta analysointihalustamme, kun pyrimme määrittelemään jonkun yksilön hänen käyttäytymisensä perusteella meitä itseämme "pahemmaksi" (tai, vähän harvemmin, "paremmaksi".)

Leimat ovat ongelmallisia, koska ne estävät meitä näkemästä syitä jonkin käyttäytymisen takana ja siten jättävät meidät todellisuuden suhteen vaille ymmärrystä.

Taustalla oleva pyskologia kertookin, että olemme oikeastaan koukussa vihan tuntemiseen - kirjaimellisesti. http://www.cracked.com/blog/5-reasons-humanity-des...

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Kiitos Hansi - unohdat sen että politiikassa tuolla tasolla mitä Sipilä on PITÄÄ SANOA mitä mieltä on asioista. Toisaalta politiikassa pitää olla myös rakentava siten että kertoo miten asioita pitäisi sitten tehdä.

Uskoakseni olen tehnyt osuuteni.

En pahastu jos joku minusta sanoo (kuten sinä nyt) jos se vain käydään vuoropuhelussa eikä yksinkertaisteta asioita ILMAN niitten avaamista.

Se olisi leimaamista!

Ja btw. annoin kyllä Sipilälle myös tunnustusta jos huomasit. Toin vain esiin sen että hän on väärä mies pääministerinä (ainakin visioimaan) ja pelaa vanhoilla säännöillä.

Käyttäjän juhaniharjunharja kuva
Juhani Harjunharja

Ihan hyvä huomio Hansilta. Filosofia saattaa tuoda joitakin käytännön mahdollisuuksia perusopetuksen sisällön antaessa näin tukea ajatteluun ja motivaatioon. Toki olisi tarvetta tarkemmin tunnistaa noita itsemurhiin johtaneita syitä, mutta monipuolisen ja käytäntöön liittyvän filosofian tuominen mukaan jo perusopetukseen ei ainkaan pahenna tilannetta.

Onhan filosofiselle keskustelulle sanottu olevan tunnusomaista ainakin seuraavat seikat:
- looginen päättely
- kyselyn syventyminen, ymmärrys kysyä ja ymmärrys odottaa vastausta
- kriittinen ja autonominen ajattelu: rohkeus asian analyysiin ja synteesiin (teesi, antiteesi, synteesi)
- luova ajattelu, rohkeus monipuoliseen luovuuteen
- toisen kunnioittaminen ja siinä sivussa myös itsensä kunnioittaminen
- rakentava keskustelu: kuunteleminen, kyseenalaistaminen, perustelu
- intuition ja harkinnan vuorovaikutus (nopean ja hitaan ajattelun synteesi)
- ryhmäkäyttäytymisen rakentuminen tunteen ja älyn vuorovaikutuksena

No joku ehkä löytää monia muitakin tunnusomaisia piirteitä filosofiselle keskustelulle. Tätä tarvitaan ei vain perusopetuksessa vaan ihmisen koko perusolemuksessa niin itsensä tuntemiseen että toisen ja erityisesti vuorovaikutuksen sisällä... ;)

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Myönnän että olen lukenut aivan liian vähän filosofiaa mutta silti Kirgegaardit jne on kahlattu jollain tasolla läpi.

Sellaista arkipäivän filosofiaa koko ajan tietysti. Taiteilijaperheessä asioita on mietitty ja keskusteltu jo lapsuudessa.

Missä menee filosofian ja jonkin uskonnon raja - sekin on mielenkiintoista ja ei sen tarvitse mennä välttämättä missään.

Järki ja intuitio. Rationaalisen ajattelun ja abstraktin ajattelun yhdistäminen. Tiedostettu ja tiedostamaton...

elämä on filosofiaa;-)

Käyttäjän hansi kuva
Hansi Harjunharja

Elämä on filosofiaa toki. Käytännön filosofia on systemaattista ihmettelyä, joten jos halutaan pystyä rajaamaan käyttäytymisensä rakentavaksi, niin silloin pelkkä eläminen arjessa ei ole ratkaisuna tehokkain ja toimivin.

Selkeentääkseni, mitä sanoin ensimmäisessä kommentissani, lisäisin, että minä juurikin kirjoitin siinä, että Petrin _ensimmäinen_ lause oli leimaamista. En siis sanonut missään kohden, että koko blogaus olisi ollut leimaamista.

Mitä tehokasta ja toimivaa itseä kasvattavan filosofian suhteen sitten voisimme tehdä, niin suosittelisin nykypäivän filosofeista kuunneltavaksi Eckhart Tollen äänikirjan youtubesta "The power of now". Lisäksi koko School of life -kanavan sisältö alusta loppuun youtubessa, jos haluamme nostaa rationaalista filosofista älyämme oman havainnointimme suhteen.

Jos poliitikot opiskelisivat filosofiaa, uskoisin valtiossamme tehtävän paljen enemmän kansalaisten yhdenvertaisuuden huomioimiseksi ja toteutumiseksi.

Esimerkki School of lifesta: https://www.youtube.com/watch?v=Bb2mVGE63YU&index=...

Eckhart Tolle - Power of now: https://www.youtube.com/watch?v=QOthleObnMQ

Toimituksen poiminnat