hansi Mies, mikä mies?

Toisenlainen maahanmuuttokeskustelu on mahdol... pakollista

Maahanmuuttokeskustelujemme päämääränä ei ole se, että olisimme samaa mieltä, vaan se, että kenekään ei tarvitsisi akuutisti pelätä väkivaltaa - ja nyt sitä väkivaltaa jo todistamme Suomessakin.

Olemme varmasti jokainen uudelleen ja uudelleen havainneet, että kun yksi ilmaisee vihaa toista kohtaan, saa hän sitä itse osakseen. Ja kun ilmaisee, että hän ei arvosta toista, niin silloin toinen ei arvosta häntä. Tai kun toista käskee muuttumaan, niin toinen pitäytyy entistä kovemmin näkemyksessään ja käskee vastavuoroisesti toista "aukaisemaan silmät ja näkemään faktat". Ilmiselvästi tämä ei luo kuin jatkuvaa jännitettä eri puolten taholle.

Näyttää siltä, että kaikkea, mitä vastustetaan, se kasvaa. Kuten huumesota tai terrorisminvastainen sota, niin myös rasisminvastainen sota luo taistelijoita kahteen leiriin.

Päämäärämme ei siis tulekaan olla siinä, että olisimme samaa mieltä, vaan siinä, että juuri nyt, tässä hetkessä, _keskustelijat kokisivat rauhan_. Tämä turvallisuuden tunne lähtee liikkeelle siitä kokemuksesta, että osapuolet kokevat, että minua kuunnellaan. Ja aidosti me emme voi sitä kokea, ellei toinen meidän mielestämme käsitä tunnetilaamme. Tämä on psykologinen fakta.

Haluan meidän kansana, joka uskoo järkeen ja rauhalliseen toimintaan, osoittavan toinen toisillemme esimerkillä, että pystymme tähän, ja että jokainen pystyy. Se ei aina ole helppoa, mutta alkuun vaikeneminen on yllättävänkin helppoa, jos siihen antaa itselleen luvan. Seuraavaksi tulee loput ohjeet...

Tiedän itse, miten ottaa ihmisen tunnetilasta kiinni ja miten sen taustalla oleva elämäntilanne, joka siinä ihmisessä tapahtuu, voidaan ymmärtää. Meidän on vain pystyttävä rajaamaan tämä asia psykologisiin alkutekijöihinsä.

Ensinnäkään mitään keskustelua ei ikinä ole, ellei meillä ole olemassa tyydyttymätöntä tarvetta. Tämän tarpeen esillekaivaminen on työmme keskustelussa - ei keskustelun voittaminen tai toisen arvostelu, ikinä.

Miten tähän tarpeeseen sitten päästään käsiksi? Onneksi meillä on tunteet, jotka siitä kertovat. Ja meillä voi olla monia tunteita ja monia tarpeita keskustelun aikana, jotka kaikki tulisi pystyä saamaan tyydytetyiksi, koska muuten meidän viestimme ei koskaan mene täysin perille. Tämä on psykologinen fakta.

Niinpä, mitä meidän tulee ensiksi huomata, on toisen ihmisen 1) tunne, ja se tulee nimetä: "oletko suuttunut", jonka jälkeen havaitsemme ja ilmaisemme siihen liittyvän 2) tilanteen "kun kuulet meidän uudelleen ja uudelleen sanovan, että kukaan ei halua sinulle pahaa" ja 3) tarpeen: "koska tarvitset ennemmin kokemuksen siitä, että arvojasi arvostetaan, ja haluat vakuutusta sille, että perheesi on turvassa?" Tämän jälkeen ihminen yleensä itse johdattaa meidät siihen kokemukseen, joka hänellä on. Olkoonkin, että arvauksemme osuu vikaan, niin tämä kyllä ohjaa meitä uudelleen - vielä monenkin arvauksen jälkeen, koska ihminen on aina itsekeskeinen, ja jos joku kerrankin osoittaa kiinnostusta häneen, hän pitää siitä kiinni.

Jotta voimme ylläpitää oman ymmärryksemme, tulee meidänkin olla äärimmäisen rehellisiä siitä, mitä meissä tapahtuu, eli ilmaista tunne ja tarpeemme, kun meistä siltä tuntuu. Lisäksi hiljaisuudentilan antaminen toiselle luo rauhaa. Jos tuntuu, että jotain on kesken, on oman tunteen ilmaisu tai toisen tunteen arvaaminenkin ok. Voi myös kysyä, että onko vielä jotain, mitä haluat sanoa?

Nyt ainoa ongelma on se, miten valitsemme sanamme. Voimme luoda olemattomia vastuita kielellämme: "loukkasinko tunteitas?i" (kukaan ei ole koskaan loukannut sinun tunteitasi, olet kauhistunut tulkinnastasi) tai, "oletko vihainen, koska minä...". Lisäksi tunne saattaa sekoittua muihin asioihin: "tuntuuko sinusta siltä, että sinua ei kuunnella?" (ennemminkin "ajatteletko sinä, että sinua ei kuunnella?). Tunnesanat ovat selkeitä tunteita ja niiden oppiminen on äärimmäisen tärkeää rehellisessä kanssakäymisessä: peloissani, suuttunut, harmistunut, iloinen, ylpeä, huolestunut, huojentunut.

Myös tarpeen suhteen usein sekoitamme asiat: "tarvitsetko minulta...". Me emme ole toistemme tarpeista vastuussa, joten kysymyksen ei tarvitse sisältää kohdetta, jolta tarpeen tyydyttämistä odotetaan. Ennemminkin käytetään passiivia kielessä. Tällöin emme sekoita myöskään omaa vastuutamme tilanteissa, ja meidän on helpompi kohdata toinen, kun emme luo itsellemme tekaistuja velvoitteita tai piilota itseltämme omaa vastuuta kielemme muodoilla.

Huomannet, että tämä ei ole ihan hetkessä opittava asia? Vakuutan kuitenkin, että tämä ei myöskään ole asia, jonka oppimiseen vaadittaisiin äärimmäisen pitkiä aikoja. Kuitenkin tämä on jotain, minkä oppiminen on äärimmäisen tärkeää meidän ihmissuhteillemme (työstä ja politiikasta lasten kasvatukseen ja parisuhteisiin) ja erityisesti sille, että voimme vähentää väkivaltaa maailmasta.

Niinpä pyydän sinua, joka maahanmuuttokeskusteluihin otat osaa, menemään kirjastoon ja lainaamaan sieltä tämän NVC:n (non-violent communivation) oppikirjan, joka on todella hyvin ja havainnollistavasti kirjoitettu ja jonka tehot on tutkitusti todettu niin terapiassa kuin esimerkiksi rauhanneuvotteluissa ja muussa diplomaattisessa kanssakäymisessä.

        ---------- Kirjan nimi: Marshall B. Rosenberg - Myötäelämisen taito ----------

Kiitos, kun luit tämän. Toivon sinun myös jakavan tietoisuutta toisenlaisesta toiminnasta. Olen helpottunut, kun saan jakaa kokemukseni, koska haluan rauhaa ja ystävällisyyttä, ja toivon yhteistyökykyä ihmisten välille kaikissa vaikeimmissakin tilanteissa. Ajattelen, että haluamme antaa toisillemme lahjan sen sijaan, että olisimme täällä tekemässä toistemme elämästä vaikeata. Kaipaan saada ihmisiin tunnetason yhteyden, koska silloin koen olevani elossa.

Hansi

PS. Mainitsen tämän kirjan jo ties monettako kymmenettä kertaa somessa, mutta siihen on ihan syykin, ja se syy tuli tuossa tekstissä.

 

PPS. NVC sisältää myös pyyntöjen rakentavanlaatuisen esittämisen oppimisen. Jätin sen tästä esittelystä vielä pois, jotta tämä teksti olisi tiiviimpi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän juhaniharjunharja kuva
Juhani Harjunharja

Myötäelämisen taito, se on ilmeisesti meissä kaikissa potentiaalina taitona, mutta ilmeisesti ajoittain se on meistä varsin kaukana, hukassa, kun pelko ryntää paikalle...

Heikki Ranta

tavallaan hassua, nimittäin kun aloin lukea kirjoitustasi, tuli yhtäkkiä mieliin jotain jo aikaa unohtamaani, kirja, joka joskus tarttui mukaan kirjaston poisannaettvien kirjojen hyllystä: Olen OK, olet OK tai jotain sinne päin. Olin ihan varma, että kirja on roskaa mutta yllättäen luin sitä kiinnostuksella ... ja vielä kävi niin, että kun sitten katselin "kauniita ja rohkeita", niin tuli "WTF! Ridgehän kommunikoi paremmin kuin mä!" -elämys ....

Käyttäjän hansi kuva
Hansi Harjunharja

Näin se vaan on. Me usein koemme olevamme niin oikeassa, että ei ole mitään kehitettävää. Ja se, jos jokin, on vaarallista.

Toimituksen poiminnat