hansi Mies, mikä mies?

Se tunne, kun luulit olevasi eettinen vegaani

Olen sekasyöjä, jonka painotus vaihtelee kausittain vahvasti eläimiin painottuvasta vahvasti kasviksiin painottuvaan. Saattaisin olla vegaani, ellei vegaaninen ruokavalio lisäisi eläinten kärsimyksen määrää planeetalla. Seuraavassa selvennän ajattelukaaviotani edellisen väitteeni takana.

Se tunne, kun luulit olevasi eettinen vegaani

Kun jokin alue muutetaan viljelyalueeksi, alueelta tuhotaan monien eläinlajien elinmahdollisuudet. Kun muokatulle alueelle istutetaan jokin viljelykasvi, useimmiten viljakasvi, sinne muuttaa uusi eläinjoukko hyödyntämään syntynyttä ruokaa ja suojaa. Tätä uutta eläinjoukkoa kutsutaan nimellä tuhoeläimet. Joukkoon kuuluu esimerkiksi lintuja ja jyrsijöitä.

Suuria tuhoeläimiä torjutaan rajaamalla niitä pois viljelyalueilta, mutta lintujen ja jyrsijöiden rajaaminen aidoilla on käytännössä mahdotonta. Siksi tuhoeläimiä voidaan esimerkiksi myrkyttää sadon turvaamiseksi. Myrkytyskuolema on tuskallista.

Kun vilja korjataan, murskautuvat monet eläinyksilöt puimurien teriin. Joiltakin lähtee henki heti, toisilta kituen. Ne eläimet, jotka selviävät puimureista ja jäävät alueelle elämään, kuolevat nälkään ja suojan puuttumiseen, kun yhtäkkiä alue on vedetty tasaiseksi ja jyvät on viety.

Viljat eivät kuulu terveeseen ja eettiseen ruokavalioon

Monet vegaanit syövät soijaa, viljeltyjä siemeniä ja viljoja. Eri kasvien kasvatukseen käytetään eri metodeita, mutta edellä kuvaamani viljelymenetelmä on yleistä erityisesti viljojen viljelyssä, ja se tappaa jatkuvasti kokonaisia eläinpopulaatioita hyvin kivuliain ja epäeettisin menetelmin.

Kuinka vegaani voisi sitten pysyä vegaanina ja vähentää söpöjen lintujen ja kanien kärsimystä? Itse suosin luomutuotettuja suomalaisia kasviksia. Kasvihuoneet pitävät linnut poissa ja oikein rakennetut kasvihuoneet eivät päästä myöskään jyrsijöitä sisäänsä. Toki voidaan miettiä, miten kasvihuonetuotanto käyttää energiaa suhteessa peltojen viljelyyn. Sitä siis tiedä.

Joka tapauksessa suomalaista syödessä säästyy ympäristö myös tuotteiden kuljetusmatkalta.

Suomalainen lihantuotanto on eettistä, amerikkalainen ei

On aiheellista nostaa esiin lihatuotanto. Se epäeettinen lihatuotanto, jota usein lihantuoton esimerkkinä käytetään, ei ole yleistä Euroopassa, ja olematonta Suomessa. Suomessa lihakarja syö heinää, kuten se söisi vapaana luonnossakin kasvaessa. Heinän viljelyssä ei käytetä samankaltaista tuholaistorjuntamenetelmiä kuin viljojen viljelyssä. Toki osa heinästäkin niitetään, koska Suomessa voidaan laiduntaa vain kesäisin. Silloinkin jotkin laidunmaat ovat sen verran pienet, että näillekin myös tuodaan heinää syötäväksi.

Lehmät kierrättävät luonnollista maabakteerikantaa ja muuttavat elimistöllään ruoan erittäin hyvin biodiversiteettiä tukevaksi lannoitteeksi, lannaksi. Laidunnettu alue onkin huomattavan nopeasti saatettavissa luonnontilaan pitkään viljeltyyn viljapeltoon verrattuna.

Yhteenlaskettu kärsimys, joka eläinkuntaa kohtaa, on vaikea määritellä. On kuitenkin ilmeistä, että viljojen viljely ei ole viljelijälle kannattavaa, ellei viljelymetodeina käytetä epäeettisiä menetelmiä. Onneksi voimme myös todeta, että viljojen ravintoarvo on heikko, ja että liian korkea viljojen kulutus on syynä myös yleistyviin elintasotauteihin länsimaissa. Joten viljojen korvaaminen vihreillä ja värikkäillä Suomalaisilla kasviksilla tukee sekä eettisiä että terveydellisiä tavoitteitamme.

Ei ole myöskään täysin yksiselitteistä, että laidunnettu luomukarja olisi luonnolle ja eläinten kärsimykselle huonompi asia kuin vihanneksiin ja kasviksiin painottuva vegaaniruokavalio. On todella vaikea verrata kasvihuonetuotannon sekä vapaan luomukarjan kasvatuksen vaikutuksia eläinten ja ympäristön kärsimykselle. Erityisen vaikeaksi asiasta tekee se, että lehmät myös uudistavat maaperää.

Tutkimustulokset luonnollisen lihan vaikutuksesta terveyteen puuttuvat

Joku lukija miettii nyt, että eikö se liha ole epäterveellistä. Valitettavasti kaikki tutkimus, mitä lihansyöntiin liittyy, on huonotasoista. Lihan laatua ei olla tutkimuksissa määritelty. Jokainen meistä tietää, että olo kehossa on täysin erilainen, kun syöt hampurilaisen tai kun syöt poronkäristyksen. Samoin näiden ruokien sisältämien rasvahappojen vaikutus elimistöön on erilainen. Vapaa luomunauta lähenee terveydessään vapaata riistaa. Siksi ennen minkään lihaveron käyttöönottoa Suomessa olisi tehtävä kattavaa seurantatutkimusta vapaan luomulihan syöjistä.

Verotuksen tarkoitus on ohjata elintapojamme terveellisyyteen ja ympäristöystävällisyyteen. Niin kauan, kun meiltä puttuu aitoa dataa laadukkaan lihan terveysvaikutuksista, voimme vain keskittyä karsimaan ruokavaliostamme heikosti tai epäeettisesti tuotetun lihan ja kaikki viljat.

On selkeitä viitteitä siitä, että luonnollinen liha on ollut tärkeä tekijä ihmisen selviytymisessä ja kehittymisessä lajina. Emme tarvitse säilöntäaineilla kyllästettyä antibioottilihaa, mutta kukaan ei esimerkiksi kiistä vapaan lohen rasvahappokoostumuksen hyötyjä niin sydämelle kuin aivoillekin.

 

Hansi

 

PS: Samaan tapaan kuin lihatutkimukset ovat sisällöltään heikkoja, myös vegaanisuositukset nojaavat usein tutkimuskiin, joissa ei tutkittu vegaaneja vaan kasvispainotteisesti syöviä yksilöitä. Jos googletat "why I am no longer vegan", löydät läjäpäin entisten vegaanien tarinoita siitä, miten heidän terveydentilansa on heikentynyt liian pitkään pelkkiin kasviksiin keskittyneessä ruokavaliossa.

Ihmisen suoliston rakenne muistuttaa kaikkein eniten raadonsyöjien suolistorakennetta, joten keräilijä-raadonsyöjä-ruokavalio lienee kestävä valinta terveytemme pohjaksi. Mieluummin viljavero kuin (luomu-)lihavero.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Puhumattakaan että monet vegaaniset valmisteet sisältävät palmuöljyä mikä tulee käytännössä kokonaan tuhotuilta sademetsä plantaaseilta

Käyttäjän juhaniharjunharja kuva
Juhani Harjunharja

Ei ollenkaan hassumpi kirjoitus. Asioita voidaan katsoa eri kantilta ja huomataan, että ilman sitä lihamuonaa me kolmas simpanssi emme olisi tällainen - lähinnä raadonsyöjä... ;)

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Minä olen ihan omin silmin nähnyt pellolla laiduntavia lehmiä, niin kaupunkilainen kun olenkin. Kun lehmä kietaisee kielellään tukon heinää, menee mukana iso joukko hyönteisiä sekä nilviäisiä. Lisäksi olen omin silmin nähnyt lehmän pureskelevan sammakonraatoa. Kuolleiden pieneläinten pureskelu on kuulemma yleinen tapa ihan luonnonmukaisissakin oloissa elävien nautaeläinten keskuudessa. Eli se siitä lehmien vegaanisuudesta.

Tosiasiassa tuskin mikään selkärankainen eläin on täysin vegaani luonnossa. Me ihmiset emme vain pidä hyönteisiä tai nilviäisiä eläiminä.

Käyttäjän OskariToivonen kuva
Oskari Toivonen

“Kun jokin alue muutetaan viljelyalueeksi, alueelta tuhotaan monien eläinlajien elinmahdollisuudet. Kun muokatulle alueelle istutetaan jokin viljelykasvi, useimmiten viljakasvi, sinne muuttaa uusi eläinjoukko hyödyntämään syntynyttä ruokaa ja suojaa. Tätä uutta eläinjoukkoa kutsutaan nimellä tuhoeläimet. Joukkoon kuuluu esimerkiksi lintuja ja jyrsijöitä.”
-Syötävien eläinten ruokkimiseen tarvitaan enemmän viljelytilaa. Jos vain emme söisi lihaa, voisimme hyödyntää pelto tilan joka on aiemmin ollut käytössä eläinten ravinnolle.

“Suuria tuhoeläimiä torjutaan rajaamalla niitä pois viljelyalueilta, mutta lintujen ja jyrsijöiden rajaaminen aidoilla on käytännössä mahdotonta. Siksi tuhoeläimiä voidaan esimerkiksi myrkyttää sadon turvaamiseksi. Myrkytyskuolema on tuskallista. Kun vilja korjataan, murskautuvat monet eläinyksilöt puimurien teriin. Joiltakin lähtee henki heti, toisilta kituen. Ne eläimet, jotka selviävät puimureista ja jäävät alueelle elämään, kuolevat nälkään ja suojan puuttumiseen, kun yhtäkkiä alue on vedetty tasaiseksi ja jyvät on viety.”
-Täysin sama asia tapahtuu viljelyalueilla joissa kasvatetaan eläimille ravintoa.
Lisäksi ne tarvitsevat huomattavasti enemmän ruokaa (enemmän peltotilaa), joten pätevä keino vähentää lintujen ja jyrsijöiden kuolemia on ruveta vegaaniksi. On valitettavaa, että eläimet kuolevat pellon hoitoprosessissa, mutta tämäkin voidaan minimoida vegaaniruokavaliolla.

“Viljat eivät kuulu terveeseen ja eettiseen ruokavalioon
Monet vegaanit syövät soijaa, viljeltyjä siemeniä ja viljoja. Eri kasvien kasvatukseen käytetään eri metodeita, mutta edellä kuvaamani viljelymenetelmä on yleistä erityisesti viljojen viljelyssä, ja se tappaa jatkuvasti kokonaisia eläinpopulaatioita hyvin kivuliain ja epäeettisin menetelmin.”

-Sama juttu tässä, eniten sitä viljaa menee niille elukoille. Vertikaalisella viljelyllä voitaisiin vähentää näiden eläimien kuolemaa. Lisäksi eettisiä asioita pohtiessa on tärkeä miettiä, tekeekö tietoisen päätöksen tappaa vai ei. On eri asia jos puukotan sinua kadulla, kuin se että kuolet työtapaturmaan joka johtuu laiminlyödyistä turvatoimista, vaikka molemmat toki olisivat sinun kannaltasi ikäviä juttuja.”

“Kuinka vegaani voisi sitten pysyä vegaanina ja vähentää söpöjen lintujen ja kanien kärsimystä? Itse suosin luomutuotettuja suomalaisia kasviksia. Kasvihuoneet pitävät linnut poissa ja oikein rakennetut kasvihuoneet eivät päästä myöskään jyrsijöitä sisäänsä. Toki voidaan miettiä, miten kasvihuonetuotanto käyttää energiaa suhteessa peltojen viljelyyn. Sitä siis tiedä.
Joka tapauksessa suomalaista syödessä säästyy ympäristö myös tuotteiden kuljetusmatkalta.”

-Minulla ei ole vastalauseita kotimaisen suosimiseen.
“Suomalainen lihantuotanto on eettistä, amerikkalainen ei
On aiheellista nostaa esiin lihatuotanto. Se epäeettinen lihatuotanto, jota usein lihantuoton esimerkkinä käytetään, ei ole yleistä Euroopassa, ja olematonta Suomessa. Suomessa lihakarja syö heinää, kuten se söisi vapaana luonnossakin kasvaessa. Heinän viljelyssä ei käytetä samankaltaista tuholaistorjuntamenetelmiä kuin viljojen viljelyssä. Toki osa heinästäkin niitetään, koska Suomessa voidaan laiduntaa vain kesäisin. Silloinkin jotkin laidunmaat ovat sen verran pienet, että näillekin myös tuodaan heinää syötäväksi.”

-Lehmä ei halua kuolla, huolimatta siitä että sillä on hieman paremmat olot Suomessa.

“Lehmät kierrättävät luonnollista maabakteerikantaa ja muuttavat elimistöllään ruoan erittäin hyvin biodiversiteettiä tukevaksi lannoitteeksi, lannaksi. Laidunnettu alue onkin huomattavan nopeasti saatettavissa luonnontilaan pitkään viljeltyyn viljapeltoon verrattuna.”
-Ylenpalttinen eläinten ulosteen määrä on iso ympäristöongelma ja isoimpia ilmastonmuutoksen aiheuttajia. Lisäksi se että tarvitset lehmän paskaa johonkin, ei oikeuta sen syömistä tai käyttöä maidon tuotannossa.

“Yhteenlaskettu kärsimys, joka eläinkuntaa kohtaa, on vaikea määritellä. On kuitenkin ilmeistä, että viljojen viljely ei ole viljelijälle kannattavaa, ellei viljelymetodeina käytetä epäeettisiä menetelmiä. Onneksi voimme myös todeta, että viljojen ravintoarvo on heikko, ja että liian korkea viljojen kulutus on syynä myös yleistyviin elintasotauteihin länsimaissa. Joten viljojen korvaaminen vihreillä ja värikkäillä Suomalaisilla kasviksilla tukee sekä eettisiä että terveydellisiä tavoitteitamme.”

-Tässäkin haluan muistuttaa että isoin osa viljasta menee eläimille. Eli se tuottaa objektiivisesti enemmän kärsimystä eläimille kun se tarvitsee enemmän peltotilaa joka on pois eläinten luonnollisesta elintilasta ja aiheuttaa enemmän “tuhoeläinten” kuolemia. Toki on mahdotonta sanoa missä määrin.

“Ei ole myöskään täysin yksiselitteistä, että laidunnettu luomukarja olisi luonnolle ja eläinten kärsimykselle huonompi asia kuin vihanneksiin ja kasviksiin painottuva vegaaniruokavalio. On todella vaikea verrata kasvihuonetuotannon sekä vapaan luomukarjan kasvatuksen vaikutuksia eläinten ja ympäristön kärsimykselle. Erityisen vaikeaksi asiasta tekee se, että lehmät myös uudistavat maaperää.”
- Perustuen aikaisempiin väitteisiini, paskapuhetta.

“Tutkimustulokset luonnollisen lihan vaikutuksesta terveyteen puuttuvat
Joku lukija miettii nyt, että eikö se liha ole epäterveellistä. Valitettavasti kaikki tutkimus, mitä lihansyöntiin liittyy, on huonotasoista. Lihan laatua ei olla tutkimuksissa määritelty. Jokainen meistä tietää, että olo kehossa on täysin erilainen, kun syöt hampurilaisen tai kun syöt poronkäristyksen. Samoin näiden ruokien sisältämien rasvahappojen vaikutus elimistöön on erilainen. Vapaa luomunauta lähenee terveydessään vapaata riistaa. Siksi ennen minkään lihaveron käyttöönottoa Suomessa olisi tehtävä kattavaa seurantatutkimusta vapaan luomulihan syöjistä.”
-Eläin ei halua kuolla vaikka sinä voisitkin sisällyttää sen terveelliseen ruokavalioon, joten jos eettisyys on tärkeää niin terveellisyys on epärelevanttia kun voit olla täysin terve ilmankin.
Metsästys on mielestäni jossain määrin OK riistakannan hoidon puolesta, vaikka en sitä itse harjoittaisikaan

“Verotuksen tarkoitus on ohjata elintapojamme terveellisyyteen ja ympäristöystävällisyyteen. Niin kauan, kun meiltä puttuu aitoa dataa laadukkaan lihan terveysvaikutuksista, voimme vain keskittyä karsimaan ruokavaliostamme heikosti tai epäeettisesti tuotetun lihan ja kaikki viljat.
On selkeitä viitteitä siitä, että luonnollinen liha on ollut tärkeä tekijä ihmisen selviytymisessä ja kehittymisessä lajina. Emme tarvitse säilöntäaineilla kyllästettyä antibioottilihaa, mutta kukaan ei esimerkiksi kiistä vapaan lohen rasvahappokoostumuksen hyötyjä niin sydämelle kuin aivoillekin.”

-Ihan sama miten asiat ovat olleet, nykyään tiedämme paremmin ja voimme selvitä täysin ilman lihaa. Mikäli edes pienissä määrin pidät eläinten eettistä kohtelua tärkeänä, on terveysasioista nillittäminen ihan absurdia. Vaikka voinsin parantaa gainseja salilla syömällä vauvan aivoja, on epäeettistä tehdä niin.

“PS: Samaan tapaan kuin lihatutkimukset ovat sisällöltään heikkoja, myös vegaanisuositukset nojaavat usein tutkimuskiin, joissa ei tutkittu vegaaneja vaan kasvispainotteisesti syöviä yksilöitä. Jos googletat "why I am no longer vegan", löydät läjäpäin entisten vegaanien tarinoita siitä, miten heidän terveydentilansa on heikentynyt liian pitkään pelkkiin kasviksiin keskittyneessä ruokavaliossa.”
-Tässä on usein kyse siitä etteivät he osaa koostaa tarpeeksi monipuolista vegaaniruokavaliota. Miten selität tämän?: https://www.express.co.uk/news/world/692366/World-...

“Ihmisen suoliston rakenne muistuttaa kaikkein eniten raadonsyöjien suolistorakennetta, joten keräilijä-raadonsyöjä-ruokavalio lienee kestävä valinta terveytemme pohjaksi. Mieluummin viljavero kuin (luomu-)lihavero.”

-Taas ihan epärelevanttia. Huolimatta siitä mihin meidän elimistömme on suunniteltu, jos voimme selvitä vegaanisella ruokavaliolla täysin terveenä, kuten tuo linkin voimanostaja, niin meidän tulisi tehdä niin jos se vähentää eläinten kärsimystä niinkuin se tekee. Sitäpaitsi luomuliha vasta onkin kauhistus ympäristön kannalta, koska se on todella tehotonta.

Toimituksen poiminnat